Kotimaiset julkaisut

MikkooHassinennnnnnnnnnn
"Traveller"
(TEXCD 095)

Mikko Hassinen on yksi Suomen monipuolisimmista jazz-muusikoista. Hän on opiskellut Sibelius-Akatemiassa sekä jazz-musiikin että sävellyksen ja musiikin teorian koulutusohjelmissa.  Kymmenvuotisen uransa aikana on Mikko esiintynyt merkittävimpien kotimaisten jazz-muusikoiden, kuten myös monien ulkomaisten artistien kanssa (Umo Jazz Orchestra, Eero Koivistoinen, Pepa Päivinen, Raoul Björkenheim, Sonny Heinilä, Madeleine Eastman, David Liebman, Randy Weston, Tomasz Stanko). Esiintymisiä on kertynyt laajalti myös ulkomailla.

Hassisen sävellystuotanto koostuu pääosin teoksista big bandille, kamarikokoonpanoille sekä sooloinstrumenteille. Lisäksi hän on kirjoittanut musiikkia yhtyeille, joissa hän vakituisesti soittaa (Riitta Paakki Trio, Pepa Päivinen Quartet ). Hänen oma elektromusiikillinen projekti Damodara on tehnyt kolme levyä (From Shadow To Substance, 4 Songs, Damodara III).

19.11. 2008 ilmestyi Hassisen Umo Jazz Orchestra'lle tehty sävellyslevy nimeltään 'Traveller'.  Levy on Mikko Hassisen ensimmäinen soololevy. Sen musiikki on pääosin sävelletty vuosina 2006 ja 2007, lukuun ottamatta vuonna 2002 tehtyä Tangentti-kappaletta. Äänitykset on tehty huhtikuussa 2008 Umo Jazz Orchestra'n ja kapellimestari Kirmo Lintisen kanssa.

Levyn lähtökohta on ollut tehdä musiikkia sointuinstrumentittomalle yhtyeelle, jossa Hassisen lisäksi soittavat tenorisaksofonistit Pepa Päivinen ja Sonny Heinilä sekä basisti Ville Herrala . Soinnillisesti läpikuultavan pienyhtyesoinnin idea on siirretty onnistuneesti isommalle kokoonpanolle. Pienet kokoonpanot ja big band kohtaavat luontevasti vuorotellen. Levyllä on käytetty big bandin vaskistoa (4 trumpettia ja 4 pasuunaa) sekä kahta, kolmea saksofonisektion puhaltajaa. Tällä tavoin Hassinen on saanut solistit - Pepa ja Sonny - erottumaan orkesterin keskeltä ja pienyhtye määrittymään leveämmänkin satsin seasta.

Levy osaltaan "päivittää" big bandin vuosikymmenien aikana vakiintunutta sointia. Levyllä kuullaan runsaasti myös ohjelmoituja synteettisiä äänimaisemia. Lisäksi muutamat vierailevat muusikot kuten Johanna Iivanainen ja Timo Kämäräinen ovat lisänneet värinsä kokonaisuuteen.

Traveller on todella vaikuttava kuuntelukokemus, joka palkitsee useammankin kuuntelukerran.

mikko.hassinen (ät) umo.fi

-Takaisin-