Teksti: Tapio Kaipainen
Kuvat Juha Tanninen

Tuntuu että Mongo Aaltonen ehtii joka paikkaan. Miehellä on monta rytmiä tulessa; Olympia-orkesteri, Jari Sillanpään bändi, Heikki Silvennoisen yhtye, erinäiset teatteri-esitykset jne. Lista on pitkä ja vaikuttava. Mongo Aaltonen vaikuttaa maalla, ilmassa ja studiossa. Soittamisen Mongo aloitti vasta 16-17 vuotiaana. Kiukaisista kotoisin oleva poika otti ensin tunteja Upi Sorvalilta. Sen jälkeen Mongo kirjautui Porin musiikkiopistoon ja Porin Big Bandiin. Helsinkiin muutettuaan Aaltonen opiskeli Sibelius Akatemiassa. Klassisesta musiikista Mongo laajensi popmaailmaan. Nykyään herra tekee kaikkea klassisen musiikin ja rockin välillä.

Miten sä pääsit mukaan poppikuvioihin?
Ne tulivat mukaan pikkuhiljaa. Ihan aluksi mä tutustuin basisti Juha Tikkaan. Yksi suuri askel bändikuvioihin oli Pave Maijasen yhtye, jossa soitti mun lisäksi Anssi Nykänen, Jarmo Nikku, Jukka Hakoköngäs ja Juha Tikka. Suomi on kuitenkin niin pieni maa, että täällä tutustuu nopeasti musiikkipiireihin.

Percussionisti mielletään usein mausteeksi. Harvemmin näkee bändiä ilman kitaristia, mutta tiukoissa paikoissa lyömäsoittaja on ensimmäinen joka lähtee. Näkyykö laskusuhdanne sun duunissa?
Onhan se niin, että kysyntää ei ole niin paljon kuin kitaristeilla tai rumpaleilla. Toisaalta percussionisteja on niin paljon vähemmän, joten hommia riittää. Ja nykyinen latinobuumi on tuonut lyömäsoittimet framille. Nykyään lähes jokainen laulaja esittää lattarimusaa, jossa percussiot eivät ole enää mikään mauste.

Sä teet monenlaista duunia. Miten sä sovitat kiertueet, studiosessiot, opettamisen ja teatterikeikat kalenteriin?
Aika automaattisesti ne menevät. Lyömäsoittimet äänitetään normaalisti jälkeenpäin studiossa, joten yleensä ne sessiot pystyy sopimaan joustavasti. Keikat ja teatteri pyörii hyvin siinä ympärillä.

Minkälainen on sun normaali työpäivä?
Tässä ammatissa ei tavallista päivää ole olemassa. Välillä reissataan paljon ympäri Suomea ja välillä on vain kotikaupunkikeikkoja. Studiossa soitetaan satunnaisesti. Siinä välissä pitää ehtiä myös treenaamaan.

Keikkamuusikon arki on toisinaan rankkaa. Tulot ovat epäsäännöllisä ja kalenteri sekaisin. Stressaako se?
Kaikki yhteiskunnan duunit ovat menossa samaan samaan suuntaan. Harvoilla on enää pitkäaikaisia työsuhteita ja varmuutta tulevaisuudesta. Kyllä se välillä rassaa jos kalenterissa on liikaa tyhjiä aukkoja. Teattereista ja sinfoniaorkestereista mä saan kuitenkin varmuutta elämään. Tässä työssä saa tehdä sitä mistä diggaa eli soittaa. Soittaminen ei todellakaan ole mitään liukuhihnaduunia. Työkaverit vaihtuu jatkuvasti ja koko ajan tapaa uusia mukavia soittajia.

Miten sä treenaat?
Pelkkä soittaminenkin voi käydä treenaamisesta. Bändin kanssa soittaessa voi oppia koko ajan. Kuunteleminen on tässä hommassa todella tärkeää. Svengiä voi ja pitää treenata livenä. Mä myös soitan levyjen mukana. Kuulokkeet päähän, nauha pyörimään ja jammailemaan. Ja kun omaa soittoa nauhoittaa, siitä on helpompaa löytää toimivat jutut. Mä nauhoitan usein soittoani jonkun levyn mukana ja analysoin jälkeenpäin, että tuoko mun soitto musaan jotain lisää vai ei. Metronomin kanssa harjoittelen myös paljon. Treenatessa kannattaa keskittyä uusiin asioihin, ettei jää soittamaan juttuja, jotka jo osaa hyvin. Lyömäsoittimia on niin paljon, että hommaa riittää ja eipähän leipiinny.

Mitkä pestit ovat olleet sinulle parhaita kouluja?
Vesku Loirin bändissä Reiska Laine opetti kuuntelemaan sanoja ja kokonaisuutta. Loirin remmissä huomasin, että musa ei ole pelkästään rytmiä. Hectorin kanssa työskentely on myös antanut paljon. Varjot ja lakanat -albumista olen erityisen ylpeä. Jukka Hakokönkään projektit ovat olleet aina mukavia. Hakoköngäs tykkää testata ja kokeilla villejä juttuja. Viimeisimpänä on Hessu Silvennoisen yhtye, jossa ei käy aika pitkäksi.

Miten musiikin tekeminen on muuttunut vuosien varrella?
Itse musa ei ole muuttunut kovin paljon. Looppeja käytetään yhä enemmän. Homma on mennyt jo siihen, että konekomppia laitetaan epätarkaksi. Kahden tahdin looppi kuulostaa yleensä aika tylsältä, ProToolsin aikakaudella koneeseen turvaudutaan vähän liiankin helposti. Usein koko homma on nopeampi nauhoittaa uudestaan kuin tehdä korjaukset koneella. Soittotaito on tulossa taas kunniaan. Vanhat arrit kuulostavat hurjan hyviltä ja niistähän ne monet loopitkin on pihistetty.

Mitkä ovat rumpujen ja lyömäsoitinten suurimmat erot?
Rumpali on johtaja, joka määrää pitkälti svengin. Lyömäsoittajan pitää olla määrätietonen, mutta kuunnella tarkasti muuta rytmiryhmää. Rumpali vetää yleensä omaa juttuaan mikä on hyvä asia. Sitä pitää peesata mahdollisimman varmasti. Setin soittaminen verrattuna percussioihin on vähän sama kuin kitaran ja basson erot; molemmissa soittimissa on paljon samaa, mutta asenteen täytyy olla erilainen. En usko että soitan kovinkaan erilailla eri rumpaleiden kanssa. En ainakaan tietoisesti. Rumpalin draivi on tärkein juttu. Taimi voi jopa heilua hieman, mutta se voi silti svengata. Nykäsen Anssin kanssa se helppoa, koska me ollaan soitettu niin paljon yhdessä. Anssi on todella varma soittaja.

Pakollinen kysymys, ketkä ovat sun esikuvia?
Lenny Castro, Luis Conte, Don Alias, Mino Cinelu ja Airto. Nämä miehet svengaavat uskomattomasti. Kuka tahansa pystyy soittamaan klikin kanssa, mutta paljon vaikeampi on saada siihen hyvää svengiä. Ricky Lee Jonesin ensimmäiset albumit toimivat hyvin, Weather Report on ollut iso juttu mulle. Stingillä, Paul Simonilla ja Pat Methenyllä on myös hienoja percussiojuttuja. Mä yritän tietoisesti välttää pelkkää percussioiden kuuntelemista ettei homma menisi liian tekniseksi. Usein huomaa kuinka rumpalit puhuvat kompista, mutta ei siitä biisistä. On tärkeämpää tajuta miksi rumpali soittaa tietyn juuri niin kuin soittaa. Juttuja blokataan suoraan levyiltä syistä tai historiasta välittämättä. Pitkässä juoksussa se vie vain puolimatkaan, jonka jälkeen pitää palata lähtöruutuun. Jos treenaa nuotilleen jonkun makean jutun aloittamatta perusteista, kulkee oikotietä joka päättyy jossain vaiheessa.

Mongo Aaltonen, mistä on hyvä lyömäsoittaja tehty?
Ennen kaikkea svengistä. Percussionistin rooli on kuunnella tarkasti muuta rytmiryhmää ja pelata heidän kanssa samaan taskuun. Tasokkaan soittajan täytyy pystyä soittamaan samalla energiatasolla pari tuntia putkeen. Hyvät pohjatiedot ja taidot auttavat ymmärtämään musiikkia ja tuomaan siihen lisäarvoa. Hyvä lyömäsoittaja tukee ja helpottaa rumpalin soittoa.

-Takaisin-