Joel Rosenblatt klinikka Tavastialla

Teksti: Hannu Laakso

DAF:n klinikoitsijoiden luettelo sai viime vuoden marraskuussa arvoistaan jatkoa. Sunnuntaina 27. marraskuuta Kake Saarella oli kunnia kutsua Tavastian lavalle Joel Rosenblatt.

Tämä oli itse asiassa jo toinen yritys, sillä edellisellä kerralla Spyro Gyra yhtyeen kiertueella esiintynyt Rosenblatt jäi jumiin Viron tulliin ja silloinen klinikka jouduttiin peruuttamaan.
Tällä kertaa Sibelius-Akatemian Jukkis Uotila oli ottanut ohjat käsiinsä ja palkannut Rosenblattin vierailevaksi opettajaksi kolmeksi päiväksi. Suomessa käynti oli osa laajempaa, eri puolille Europpaa tapahtunutta klinikkakiertuetta.
Joel Rosenblatt syntyi Kaliforniassa, mutta muutti kuitenkin jo puolitoistavuotiaana USA:n Itärannikolle. Nykyisin New Yorkissa asuvan Rosenblattin aika menee nykyään suurimmaksi osaksi Spyro Gyra yhtyeen merkeissä. Seuraava suuri kiertue ajoittuu ensi kesään, jolloin yhtye voidaan nähdä ehkä Suomessakin.
Läpimurtonaan Rosenblatt pitää pääsyä Michel Camillo Trioon, joka saattoi hänet suuren huomion kohteeksi. Jokainen Michael Camillon musiikkia kuunnellut ymmärtää hyvin miksi räiskyvän värikäs lattari jazz tarjoaa rumpalille erittäin mielenkiintoisen roolin. Varsinkin kun kokoonpano on trio, jossa on tilaa soittaa. Toisin sanoen unelmatilaisuus näyttää, mitä osaa. Ja Rosenblatt osasi.
Rumpujen soiton Rosenblatt aloitti 15-vuotiaana. Rummut eivät olleet hänen ensimmäinen instrumenttinsa, sillä hän aloitti trumpetin soiton kahdeksanvuotiaana. Hän kuitenkin pitää rikkautena sitä, että on tullut perehtyneeksi myös jonkin muun instrumentin soittoon, sillä tuohan se musiikkiin laajemman näkökulman.
Rosenblatt ei myönnä koskaan olleensa mikään himotreenaaja ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että hänen on ollut vaikea hautautua treenikämppään ja eristäytyä muusta maailmasta.  Tilannetta ei suinkaan yksinkertaistanut se, että hän oli vuosina 79-81 Dave Wecklin kämppäkaveri. Wecklin lähes ympärivuorokautinen harjoittelu oli omiaan aiheuttanut jopa syyllisyyden tunteita vähemmän harjoittelevan Rosenblatin mielessä. Rosenblatt kertoi harjoitelleensa enimmillään noin nelisen tuntia päivässä, mikä on itse asiassa jo pitkä aika edellyttäen, että tietää, mitä aikoo harjoitella ja miten. Hän soitti aluksi pitkään omissa oloissaan ilman opettajaa ja kun hän sitten aikanaan sai ensimmäisen opettajan, hänellä oli paljon pahoja tottumuksia, joista oli vaikea päästä eroon -"Olin täysin pimeässä".
Ensimmäiset kolme kuukautta tuntuivat vain vievän hänen soittoaan huonompaan suuntaan. Sen kauden opetus oli se, että on perin tärkeätä löytää sellainen opettaja, jolla on valmius sopeutua oppilaan omaan luontaiseen tyyliin soittaa. Mikä on toiminut opettajalla, ei nimittäin välttämättä toimi oppilaalla.
Randy Jones oli hänen toinen opettajansa. Ensimmäiseksi Jones pyysi häntä soittamaan jotakin.  Rosenblattin kyseessä, tulisiko hänen soittaa perinteisellä vai modernilta otteella, Jonesin viesti oli selkeä: -"Tehdäänpä heti aluksi yksi asia selväksi. Ei ole väliä, soitatko istualtasi vai seisaaltasi, etu- vai takaperin kunhan se toimii ja kuulostaa hyvältä".
Rosenblatt itse kiteyttää asian niin, että rumpujen soitto on 99-prosenttisesti henkistä laatua: asennetta, tunnetta ja meininkiä (attitude, emotion, feeeling).
Viimeinen Rosenblattin kolmesta opettajastaan oli Gary Chester, jonka myötä hän syventyi kolmeen asiaan: sisäiseen kelloon, keskittymiseen ja kunkin raajan itsenäisyyteen (inner clock, concentration, independence). Gary Chesterin omintakeisten ääniharjoitusten paras anti oli se, että pystyt keskittymään juuri siihen osaan rumpugroovea, johon itse haluat. -"Monelle on varmaan tuttu sellainen tilanne, että soitat bändissä jotain groovea ja homma toimii ihan ok. Fillinpaikka lähestyy ja soittaessasi filliä tuntuu yht'äkkiä, että homma ei toimikaan. Palaat soittamaan groovekomppia ja taas kulkee ihan hyvin. Tämä johtunee siitä, että soittaessasi groovea keskityt siihen, mutta päästessäsi filliin keskityt vain siihen ja unohdat, että groovesta pitäisi myös huolehtia".
-"Gary Chester sanoi kerran, että menepä Manhattanille tsekkaamaan tähtioppilastani.  Hän osaa vetää kaikki harjoituksena etu- ja takaperin, hän on loistava".
Menin klubille ja hän todella teki uskomattomia juttuja, mutta se oli mailien päässä musiikista, hän kuulosti aivan koneelta. Juuri sellaiselta nuorelta kundilta, joka on eristynyt pitkiksi ajoiksi kellariin kelaamaan joitakin omia ja vain omia harjoituksia, ilman bändiä tai muuta kosketusta ulkomaailmaan. Tässä on se vaara, että sinusta tulee tylsä rumpali, tylsä ihminen ja lopulta työtön rumpali. Meitä eivät nimittäin palkkaa toiset rumpalit, vaan ihmiset, jotka etsivät hyviä soittajia. Onko tuttua, että vaikka osaat mielettömiä tuplapedaalijuttuja ja kilpaileva kundi yhden ja saman perusbiitin ja juuri hän saa keikan.
Mistä se voisi johtua?
Se johtuu siitä, että hän todella soittaa kaiken mahdollisen irti siitä biitistä ("plays the shit out of the beat").
- Virheistä sen verran, että voin kertoa teille yhdenjutun: kaikki ne pelot ja huolenaiheet, joita haudoin ekalla keikallani ovat yhä minussa ja voin palja staa, että niin on muun muassa herroilla Dave Weckl, Vinnie Colaiuta tai Dennis Chambers.
Olin kerran esiintymässä "A Zildjian Day in New York" -tapahtumassa ja minun oli määrä vetää heti Dave Wecklin jälkeen. Olin ihan hermona, koska Dave soitti aivan mielettömiä juttuja, kämmenet hikosivat ja niin edelleen.  Pointti tässä jutussa on se, että päästyäsi tietylle tasolle ei enää ole kovin merkityksellistä, soitatko täsmälleen niin kuin olet ajatellut. Hemmot kuten Weckl tai Chamblers voivat ajatella, että soittavat elämänsä rupisinta keikkaa, mutta se kuulostaa silti erittäin hyvältä".
Rumpaleiden must –aihetta, välineitä, sivuttiin sen verran, että Rosenblatt pitää erityisesti vaahterakapuloista.
"Niiden paras puoli on se, että ne menevät kohtuullisen helposti rikki.  Se tarkoittaa muutamia ylimääräisiä taaloja kapuloihin, mutta säästää vielä enemmän, koska en tule rikkoneeksi symbaaleitani, käsistäni puhumattakaan. On siis parempi käyttää hiukan enemmän rahaa rikkoutuneeseen kapulapariin kuin riskeerata oma kroppa tai hajottaa joku pelti.
Sikäli, kun kuulonsuojelu on vähitellen kohonnut sille kuuluvaan arvoonsa, en malttanut olla kysymättä, onko klinikoitsija itse koskaan kärsinyt tinnituksesta.
- Kärsin parhaillaankin.  Keikoilla käytän nykyään filtterikorvatulppia, joiden kanssa työskentely sujuu hyvin ... tosin nyt en tullut niitä kyllä käyttäneeksi (puolihäpällevää nauraskelua).
Kyllähän kaikille on varmaan sattunut niin, että kelkan jälkeen nukkumaan mennessä korvat soivat, mutta aamulla on kaikki taas kunnossa.
Yhtenä aamuna korvien soiminen ei loppunutkaan. Olin nimittäin eräällä hääkeikalla ja oikealla puolellani kitaristi revitteli Mesa Boogietaan täysillä. Soitin sillä keikalla lopulta ihan vinossa yrittäen suojata oikealla hartiallani korvaani, mutta ei auttanut, ääni oli liian voimakas. Oikea korvani on soinut siitä lähtien. Suosittelen kuulon suojaamista soittotilanteissa.