Tommi Rautiainen
TV:stä tuttu juttu

Teksti: Harri Hölttä

Aloitetaan jo traditioksi muodostuneella kysymyksellä, kerro hieman taustoistasi.
Olen syntynyt Ähtärissä vuonna 1969, enimmäkseen asunut Tampereella.

Miten tutustuit musiikkiin?
Isä soitti Alvari Tuohitorvessa kitaraa, ja bändi treenasi usein meillä kotona. Olin myös usein isän mukana keikoilla ja pääsin soundchekeissä soittelemaan rumpuja. Tämä tapahtui noin vuonna 1973-74. Silloin bändissä soitti rumpuja Seppo Tammilehto, myöhemmin tuli Pikasen Rami kuvioihin mukaan.

Näyttivätkö Alvarin rumpalit sulle mitään juttuja?
En muista siitä ajasta mitään sellaista. Varsinaisesti muistan soittaneeni rumpuja joskus 8-10 vuotiaana meillä kotona. Opetusta sain ensimmäisen kerran n. vuonna -80 Pirkanmaan musiikkiopistossa Risto Skrikbergin johdolla.

Miten opiskelu alkoi?
Pari ensimmäistä vuotta soitin pelkkää harjoituspadia. Eka puoli vuotta tunnit oli Riston pannuhuoneessa, jossa oli semmonen Remon harjoituspadisetti. Soitimme enimmäkseen rudimentteja, myös nuotinlukuharjoituksia oli jonkin verran.

Ekat rummut?
Jouluna sain Morriksen virvelin, bassarin ja haitsun. Tein myös ekan keikan silloin, olin isän kanssa soittamassa jossain pikkujouluissa. Keväällä sain tomit ja pellit. Samaa suosittelen muillekin aloittelijoille, ensin virvelillä pelkästään, sitten komppi kuntoon perustarvikkeilla.

Siinä saattaa vähemmän innokkaat oppilaat karsiutua, jos pitää naputtaa vaikka vuosikin pelkkää virveliä, puhumattakaan padista. Toimitko omien oppilaittesi kanssa myös tällä tavalla?
Riippuu tapauksesta. Pienempien oppilaiden kohdalla keskustelen vanhempien kanssa siitä, mitä kannattaa tehdä. Liian tiukka linja aiheuttaa sen, että oppilas lopettaa eikä saa mitään iloa koko soittoharrastuksesta. Usein säntillisen aloituksen tarpeellisuuden ymmärtää vasta vuosien päästä.

Minkä ikäisenä aloitit soittamaan bändissä?
Bänditouhut alkoivat melkein heti, kun sain rummut. Pelasin nykyisin bändikeskuksessa toimivan Mikko Aartion kanssa jääkiekkoa, jonka kanssa sitten perustimme bändin. Mikko soitti pianoa, viulua ja bassoa tuli soittamaan Henrik Perello, joka on nykyisin Oopperan konserttimestari. Myös pari muuta kaveria oli mukana. Mikon isä möi keikkoja Tamperelaisille firmoille, joissa kävimme soittamassa suomalaisia iskelmiä ja viihdettä.
Henrik oli jo tuolloin kova viulisti, ei me muut osattu paljoa soittaa. Keikkoja oli kuitenkin paljon. Ekan keikan muistan hyvin. Meillä oli kitaristi-trumpetisti, Mikko soitti urkuja ja minä soitin rumpuja. Sen lisäksi toimin solistina, "lauloin" kaikki kappaleet kazoo-pillillä.

Oliko sulla muita harrastuksia tuohon aikaan?
Joo, pelasin aktiivisesti jääkiekkoa ja kesällä pesäpalloa. Urheilu joutui taka-alalle siinä vaiheessa kun piti siirtyä A-junioreihin ja mulla oli pari loukkaantumista niihin aikoihin.

Tukiko perheesi musiikkiharrastusta?
Tottakai, isähän oli kitaristi, osti mulle ekat rummut. Tosin isän ollessa kotona en saanut soittaa, sillä 70-luvulla soitettiin lujaa, korvatulpista ei ollut tietoakaan ja isän korvat oli herkistyneet metelille. Äidin ollessa kotona sai soittaa.

Miten opiskelu jatkui?
Riston kanssa aloitin, Olin hänellä kuusi vuotta. Jotain ihan peruskomppeja käytiin lävitse, mutta muuten se oli sitä pikkurumpuosastoa. Vuonna 85 olin Ågelin leirillä Kullaalla, jossa sain ekan kerran varsinaista settiopetusta. Eka settiopettajani oli Himbergin Arska, myös Sorvalin Upi opetti minua siellä. Upin kanssa tuli jonkin verran pidettyä yhteyttä senkin jälkeen.
Sitten siirryin Tampereen konservatorioon, soitin kaikkia klassisia lyömäsoittimia, myös sinfoniaorkesterissa. Siellä opettajani oli Vuorisen Esko, jonka kanssa alettiin haistella myös vähän jazz?juttuja, Jim Chapinin kirjaa. Kävin Helsingissä myös Sandrenin Hessun ja Eskelisen Ramin tunneilla vuosina 88-89 muutaman kerran.

Jossain vaiheessa siirryit rapakon taakse?
Vuonna -89 lähetin Manhattan School of Musiciin pääsykoenauhan. Jukkis Uotila oli suositellut paikkaa jatkuvan puhelinterrorin jälkeen, yhtään tuntia en kyllä onnistunut Jukkikselta saamaan. Pääsin kouluun nauhan perusteella.
Samana vuonna olin myös Sibiksen pääsykokeissa, johon en tietenkään päässyt. Ei se kyllä ollut mikään ihme, sillä en silloin ollut mikään jazz-rumpali. Ennen kouluun lähtöä kävin intin, ja olin kevään ja syksyn soittamassa Ippe Kätkän säveltämässä musikaalissa "Pure messinkiä".
Syksyllä olin myös ala-asteella opettajana, Mikko Alatalon 20-vuotisjuhlakiertueella ja kävin kaikenlaisilla keikoilla. Olin ollut myös McDonaldsilla töissä, joten lähtiessäni tammikuussa -91 oli rahoitus aika hyvin koossa.

Rahaa varmaan tarvitaan aika runsaasti?
Joo, koulun lukuvuosimaksu on $25 000 (n. 125 000 mk), joten neljä vuotta koulussa maksaa puoli miljoonaa.
Toisena päivänä Amerikkaan saavuttuani kävin koululla, jossa minulla oli tapaaminen myös paikallisen "opon" kanssa. Opinto-ohjaaja sanoi, että "huomenna sulla on stipendisoitto". Minulla ei ollut mitään hajuakaan moisesta eikä opokaan osannut kertoa, mitä ko. tapahtumassa pitäisi tehdä. Kun seuraavana päivänä menin paikalle, ensimmäisenä näin Antbony Jacksonin myrtyneen naaman. Olin kauhusta jäykkänä, mutta pystyin kokoamaan itseni. Jouduin soittamaan jazztrion kanssa muutaman biisin, ja soitto menikin hienosti. Sain kelpo stipendin, joka ei ihan kattanut opiskelukustannuksia, mutta pärjäsin ihan normaalilla suomen opintotuella, en joutunut ottamaan mitään lainaa.
Stipendisoitto on joka vuosi uudestaan, jossa tsekataan opinnoissa edistyminen. Siis myös teoria-aineissa, eli vaikka soitto edistyisikin, mutta teoria-aineet ei, niin rahaa ei tule. Mulla stipendi nousi mukavasti loppua kohti.
Sain hoidettua myös työluvan, joten kävin keikoilla, olin koululla näyttämömiehenä ja lopulta tein hommia Roland Vasquezille. Hänellä on jonkinlainen kustantamo, jossa pidin huolta nuotistosta, olin juoksupoika, kasasin rummut keikoilla jne. Parasta oli kuitenkin se, että olin hänen bändissään harjoitusrumpalina ja bassoa soitti Anthony Jackson!

Valmistuitko sieltä joksikin?
Sieltä valmistuessaan neljän vuoden jälkeen on "Bachelor of Music". Minä edistyin nopeasti, kävin koulua kolme ja puoli vuotta, jolloin olin kaikki rumpu- ja bändihommat suorittanut. Olen neljää tenttiä ja viimeistä pianokurssia vaille valmis. Voin tehdä loput jonain kesänä, ei tarvitse maksaa lukukausimaksua.

Aiotko valmistua?
Tottakai. Olen ajatellut hoitaa samantien "Master of Music" arvosanan, joka vie noin pari vuotta. Perheen otan mukaan.

Kannattiko?
Ilman muuta! En tiedä mitä nyt tekisin muutoin.

Ketä sinulla oli opettajina?
Mulla oli koko ajan John Riley. Ensimmäiset kaksi kuukautta harjoitettiin hyvän ridesoundin saamista padista. Lisäksi otin virvelitunteja Chris Lamb-nimiseltä kaverilta New Yorkin filharmonisesta orkesterista.

Häh!
Joo! Koska olin soittanut paljon rudimentteja, pidin kapulasta aika napakasti kiinni ja mulla oli vaan yksi ride-soundi. Kun Riley soitti padia, hänen kapulansa soi. Soundi oli aivan eri kuin minulla. Kun treenasin riden soittoa kymmeniä tuhansia tunteja, niin pikkuhiljaa alkoi soundi löytyä. Kahden vuoden jälkeen minusta alkoi tuntua, että alkaa olla jatsinsoitosta aavistus.

Oletko muuten sitä mieltä, että täytyy matkustaa Amerikkaan ja maksaa yli satatuhatta vuodessa oppiakseen soittamaan. Eikö samaan tulokseen voi päästä täällä Suomessa?
Tottakai voi, mutta esimerkiksi minulla vaikutti lopputulokseen se, että harjoittelin paljon ja sen lisäksi soitin joka päivä 2-3 tuntia eri bändien kanssa 3 1/2 vuotta. En usko, että Suomessa sellainen on mahdollista, ei edes Sibiksessä. Se aika oli niin totaalista rummuille omistautumista, kävin kuuntelemassa paljon bändejä, kuuntelin koulumatkatkin Phillyjoeta korvalappustereoilla.

Yleensähän se on niin, että pitkälle soitossaan ehtineet ovat jossain vaiheessa joutuneet omistatumaan täysin musiikille.
Niinhän se on alan kun alan kanssa, ei ole paljoa vaihtoehtoja. Omistautuminen on se juttu ja se muuten puuttuu suurimmalta osalta porukkaa. Nyt kun olen opettanut pari vuotta Ogelissa, niin ei sielläkään niitä paljoa löydy. Työ on kuitenkin joskus tehtävä, sitä ei voi ohittaa.

Kun sitten palasit takaisin, niin työmarkkinat repesivät?
No ei. Puurtisen Matti oli kuullut, että olen tulossa takaisin ja soitti mulle sinne. Menin hänen jazzbändiinsä soittamaan. Bändi on pystyssä vieläkin, se onkin varmaan mun tärkein bändi. Matti on tärkeä ihminen mun maailmassa. Risto Hiltunen kysyi mua Tuttu Juttu-ohjelmaan soittamaan. Myös Matti tuli kapellimestariksi ohjelmaan, samoin kun Triangeli-ohjelmassa, jossa myös soitan. Kesällä oli ihan hyvin keikkoja, syksyllä treenasin paljon ja tein Tuttu Juttua.
Myös studiosessioita oli aika reilusti, enimmäkseen iskelmäpuolta. Yllättäen törmäsin Saaren Kakeen, joka kysyi mua opettajaksi Ogeliin. Viikkoa ennen kuin työt alkoi, Klaus järvinen sitten soitti ja kysyi mua virallisesti töihin. Joulukuussa -94 aloitin Ogelissa opettajana, jossa olen edelleen. TV-hommia on myös ollut edelleen, Tuttu juttu ja Triangeli etunenässä, Neljän tuulen tiellä, jossa tuurasin Anssia loppui jo.
Myös Kepan kanssa tein kimpassa Anteeksi Kuinka ja Esikuvia-ohjelmia. Hienoa on ollut myös se, että olen päässyt soittamaan ns. vanhemman polven muusikoiden, vanhojen kettujen Lasasen Penan, Pahlmanin Kaasun ja Johanssonin Markun kanssa.

Vieläkö ehdit harjoitella itseksesi?
Joka päivä soitan padia edelleen ja opetuksen yhteydessä tulee tietysti soitettua. Beattia treenaan jonkun verran.

Millä mallilla on rumpukalusto tällä hetkellä?
Morrisista tosiaan lähdettiin ja oltuani -86 McDonaldsilla töissä ostin Sonorit. Vuonna ?88 Amerikassa käydessäni toin mukanani Gretschit (22", 10",12",14") ja vuonna-90 oltuani Ruotsissa sairaalassa töissä toin Gretschin jazz setin (18", 12", 14"). Näiden Gretschien lisäksi mulla on nykyisin Premier Signia?settejä kolme. Virveleitä on kymmenkunta, eri merkkisiä ja -mallisia.
Symbaalit on Zildjiania. On multa muuten Mitch Mitchellin vanha K-Zildjian, jolla on Hendriksiä vedetty. Sain sen Chris Parkerllta, jonka kanssa tuli hengattua aika paljon Nykissä.

Onko sulla ollut esikuvia?
Jeff Porcaro, piste.

Oletko tavannut hänet?
Olen itse asiassa kolme kertaa. Vuonna -87 Toto tuli Suomeen. Otin selvää hotellista ja pienen vaivan jälkeen sain selville sen. Menin aamulla Hotellin aulabaariin odottamaan ja parin tunnin päästä yllättäen Jeff ja Steve Porcaro tulivat kahville samaan paikkaan. Häkellyin ja menin ulos rauhoittumaan. Kokosin itseni ja menin kysymään, saanko ottaa kuvan. Sain kuvan ja poistuin Brasserien puolelle rauhoittumaan taas. Hetken päästä Jeff Porcaro tuli istumaan mun pöytääni.
Koska tiesin hänen olevan virvelien keräilijä, kysyin pokkana, onko hänellä 5" pronssirunkosta Pearlin osilla varustettua virveliä. Hän halusi kokeilla ja sanoin, että se on treenikämpällä. Ei se oikeesti ollut mulla mukana, vaan Tampereella. Olin valmis vaikka käymään lentokoneella hakemassa se, mutta onneksi muistin, että Jartsalla ja Leevillä on samanlaiset rummut. Ajoin taksilla Ogeliin, jossa Leevi oli opettamassa. Emme olleet koskaan tavanneet, ja Leevi meinasi heittää mut pihalle tuntia häiritsemästä. Vasta mainittuani taikasanan "Porcaro" valpastui mies silminnähtävästi, tunti loppui siihen ja lähdimme hakemaan rumpua Leevin treenikämpältä.
Sounchekissä olimme katsomassa puolen metrin päässä Porcaron soittoa. Kun komppi alkoi, olin taivaissa. En ole sen koommin kuullut beattia, joka olisi siellä päinkään. Virveli oli Porcaron mielestä ihan jees, mutta liian painava. Sovimme, että seuraavan kerran heidän tullessa Suomeen tuon uuden rummun kokeiltavaksi. Näin tehtiin itse asiassa joka kerta Toton ollessa Suomessa.
Koskaan ei rumpu kelvannut, mutta eihän se ollutkaan pääasia. Sain hänen osoitteensa ja minun piti käydä kylässä, mutta en ehtinyt ennen hänen varhaista poismenoaan.

Muita esikuvia ei ole?
On ja todella paljon. Ensimmäinen oli Pikasen Rami, Alvari Tuohitorven rumpali. Sitten tuli Nappi Ikonen, Jartsa Karvonen, Vesa Aaltonen, Miri ja monet muut. Millään ei voi luetella kaikkia, niitä on niin paljon. Erikoismaininta täytyy kuitenkin antaa Ala-Kojolan Harrille, jolla on uskomaton beat.
Ulkomaisista ensin tulee mieleen Jim Keltner, Steve Ferrone, John Robinson, molemmat Marottat, Vinnie Colaiuta, Steve Jordan, Steve Gadd, John Bonham, Jimmy Cobb, Philly Joe, Elvin Jones, Tony Williams, Mel Lewis, Per Lindvall…

Jännittääkö sinua soittaessasi?
Ei oikeastaan enää. Sen jälkeen, kun ensimmäisessä stipendisoitossa toivuin Anthony Jacksonin näkemisestä ei ole paljoa jännittänyt, ei edes suorassa TV-lähetyksessä.

Katsotko itseäsi videolta jälkeenpäin?
Kyllä mä yleensä tsekkaan. Varsinkin, jos on ollut jotain koneosastoa, jonka kanssa on täytynyt vetää.

Onko sinulla ollut soitosta tulleita vaivoja?
Polvi on tähystetty, mutta sekin on jääkiekkoperäinen vaiva. Ei ole ollut mitään, korvatulppiakin olen käyttänyt kauan, joten ei ole mitään kuulo-ongelmaa.

Onko sinulla jokin oma tapa virittää rummut?
Ei ole. Kiristän molemmat kalvot yhtä tiukalle ja alan sitten löysyttää yläkalvoa. Valkoiset Ambassadorit ja valkoiset Premierin Rod Morgenstein kalvot toimii yleensä. Nyt uusi juttu on Remon Fiberskyn 3, joka on niin lähellä nahkakalvoa kuin voi olla. Bassarissakin on vaan pieni huopa.
Viritys on mulle ihan fiilisasia.

Oletko soittanut muita soittimia kuin rumpuja?
Pianoa ja kitaraa, bassoakin hapuilen sujuvasti. Taustaa olen laulanut levyilläkin. Myös kaikki percussiot congaa ja bongoja lukuunottamatta menee. Malletteja osaan soittaa välttävästi, opiskelinhan minä nuorena klassisia lyömäsoittimia.

Oletko ajatellut tehdä jotain opetusmateriaalia, kuten kirja tai video?
Kyllä se haaveena on.

Oletko säveltänyt?
Kyllä, Amerikan loppututkinnossakin seitsemän biisiä kymmenestä oli mun omia. Haaveena olisi pistää oma bändi omalla ohjelmistolla pystyyn. Pitäisi löytää taitava urkuri, joka osaisi käyttää myös jalkiota. Amerikassa soitin bändissä, jossa oli urut, foni, kitara ja rummut. Nyt on semmonen soundi päässä, että kaikki taitavat B3:n omistajat soitelkaa.

Mitä vaimo tykkää työstäsi? Onhan sitä hommaa kuitenkin kohtalaisen paljon?
Vaimo tukee 100 %:sti. Usein vaimo ja poika on mukanakin. Vaimo on fysioterapeutti ja pitää minut kunnossa.

-Takaisin-