"Kiilaaminen on huonojen punk bändien tunnusmerkki - alanmiehet tulevat aina vähän jäljessä"

Apulannan Matti ja Tehosekoittimen Sipe ovat tuttuja rumpaleita jo kymmenille tuhansille levynostajille. Hyvin menestyneet nuoret ja lahjakkaat rumpaliherrat on siis syytä esitellä myös Viidakkorummun lukijoille. Tapasin kyseiset herrat Lahdessa. Keskustelu paljasti että nuorilta herroilta löytyy soittotaidon lisäksi myös mielipiteitä. Keekoilijoita ei arvosteta, vanhoja Finnhits-rumpaleita sitäkin enemmän. Ja asennetta piisaa.

Heti alkuun klassinen kysymys, eli minkä ikäisenä aloitte soittaa rumpuja?
Sipe: Mä aloitin rumpujensoiton 13-vuotiaana. Se oli vuosi 91, sama vuosi, jolloin Apulanta perustettiin. En ollut ennen bändiin liittymistä edes koskenutkaan rumpuihin, mutta kun ystäväni tarvitsivat rumpalia, ostin omat kamat ja liityin bändiin. Siitä lähtien olen itsenäisesti opiskelemalla oppinut rumpujensoiton salat. ja mulle on kehittynyt aivan oma tyyli.
Matti: Mä olin 14-vuotias kun Tehosekoitin perustettiin. Soitin siinä alunperin kitaraa, mutta kun bändin kokoonpano muuttui vuoden kuluttua, meillä oli kaksi kitaristia ja tarvitsimme rumpalia. Silloin ajattelin, että voisihan sitäkin osastoa kokeilla. Olin 15vuotias aloittaessani rumpujensoiton. Olen ottanut pari rumputuntia Royal Trampsin ja Mjölkin rum paleilta, joita haluan kiittää kaikista vuosien varrella saamastani neuvoista. Muuten olen itse opetellut soittamaan.

Matti Tehosekoitin

Sekä Tehosekoitin että Apulanta ovat keikkailleet varsin ahkerasti ympäri Suomea.Jääkö teille aikaa treenata rumpujensoittoa?
Sipe: Nykyään mulle ei jää pahemmin, aikaa treenaamiseen. Apulannan kanssa on paljon keikkoja, joten keikalla soittaminen on jo itsessään treenausta. Mulla on himassa rumpuhuone, jossa soittelen aina kotona ollessani. Kuitenkin käytännössä treeniaikaa on vain ennen uusien levyjen nauhoituksia.
Matti: Silloin kun oli aikaa, saattoi pitää kuudenkin tunnin treenejä. Viimeiseen kahteen vuoteen emme kuitenkaan ole ehtineet kunnolla treenaamaan muuta kuin ennen levyntekoa. Tai no, mähän veivaan yleensä muutaman tunnin päivässä mun pädilla rudimentteja, tuplaparadiddleja, pressrolleja ja flameja, Matti vitsailee.
Sipe: Joo, mäkin innostuin flameista viime kesän Mestareiden tiimoilta.
Matti: Mä en ole kyllä ikinä tajunnut, miten niitä hyödynnetään tavallisessa soitossa.
Sipe: Mutta siinähän se nerokkuus onkin, kun heittää soittaessaan pari flamia väliin, niin tavallinen ihminen ei edes kuule sitä filliä. Ja sehän on fillin tarkoitus, ettei kukaan erota sitä, vaan filli on ikäänkuin luonnollinen osa biisiä.
Matti: Totta, mitään turhaa ei kannata ikinä tehdä. Soittaa mahdollisimman suoraan, ja jos biisi välttämättä vaatii fillin, soittaa jonkun pienen, eikä ala sooloilla ja keekoilla.

Sipe Apulanta

Näkyykö yksinkertaisuuteen pyrkiminen omassa soitossa?
Matti: Joo. Kun olin Tehosekoittimen kanssa studiossa, otimme yhdestä biisistä neljä ottoa. Ensimmäinen otto oli normaali, mutta huomasin että siinä oli liikaa fillejä. Jokaisen oton jälkeen vähensin fillejä, eikä biisissä lopulta ollut mitään muuta fillin tapaista, kuin pellinisku ennen kertosäkeistöä. Ja se toimi, soitto groovasi.
Sipe: Mun mielestä yksinkertaisuus on kaunista ja mun mottona onkin aina ollut, että rumpalin pitää soittaa bändille eikä itselleen.
Matti: Eikä ainakaan toisille rumpaleille.
Sipe: Vaikka kuinka tekisi mieli sooloilla ja vetää jotain hienoa, niin ei silti vedä, vaan toimii tasan niinkuin biisi vaatii.
Matti: Mun mielestä on turhaa lyödä haitsuun samaan aikaan virvelin kanssa. Virveli on sen verran hieno soitin, että sen yhden haitsun iskun voi ihan hyvin jättää pois. Kannattaa kuunnella Charlia Wattsia (Rolling Stones), joka ei ole varmaan sataan vuoteen vetänyt yhtään haitsun iskua virvelin kanssa päällekkäin, niin soitto toimii.
Sipe: Mä opin Matilta tuon, ettei kannata lyödä virveliä ja haitsua samaan aikaan.
Matti: Mä opin sen Charlie Wattsilta Olympiastadionilla kesällä 95.

Live fast, die young

Mitä groove teille merkitsee?
Sipe: Mun mielestä groove oli pikkasen pieleen mennyttä, huojuntaa. Groove tulee siitä, ettei soitto taimaa. Oikein soittaminen on mun mielestä aika häilyvä käsite. Kunhan soitto tulee sydämestä ja palavasta intohimosta, niin se kuulostaa hyvältä. En käytä soittaessani klikkejä, koska klikkiä käytettäessä soitosta katoaa luonnollinen groove.
Matti: Kovat rumpalit soittaa kunnolla laid backisti, eli bassari tulee muutaman millisekunnin jäljessä. Siitä lähtee se kunnon groove. Kiilaaminen on huonojen punkbändien tunnusmerkki; alanmiehet tulevat aina vähän jäljessä. Studiossa mä soitan aina klikin kanssa. Mulla on koleerinen luonne, temperamentti tulee tempoon mukaan ja kertosäkeistö on aina säkeistöä nopeampi. On ihan OK, jos tempo nopeutuu pari pykälää, jolloin musiikkiin tulee luonnollista temponvaihtelua, mutta jo viisikin pykälää on liikaa. Niinpä on parempi soittaa klikin kanssa. Nykyään nopeutamme studiossa tiettyjä biisinosia, hidastamme toisia, jolloin musaan tulee luonnollista groovea.

Mikä on päämääränne rumpalina, olla mahdollisimman hyväkö?
Matti: Kun kuuntelee yhden Buddy Riehin levyn, niin ei siitä voi pahemmin selvittää, että olisi hvvä rumpali....
Sipe: Mulla ei ole älyttömiä päämääriä rumpalina, päämääriä mulla on lähinnä bändin kanssa. Apulannalla musiikki oli aika yksinkertaista, eikä kukaan soittajista ole mikään virtuoosi. Musiikkimme on ikäänkuin äänivalli, joka tulee täysillä päin. Jos musiikkiamme kuuntelee tarkasti, ei siitä löydä kauheasti mitään uutta, vaan sama vanha tulee kovaa. Kuuluu asiaan, että soitossamme on tiettyä amatöörimäisyyttä. Haluan kehittyä rumpalina, ja tällä hetkellä päämääräni onkin että koen olevani hyvä rumpali. On ahdistavaa, jos ei voi olla itseensä tyytyväinen.

Olisiko mahdollista, että ryhtyisitte rumpujensoiton opettajiksi?
Sipe: Tietysti.
Matti: Mua ei nappaa opettaminen. Juicella on yksi biisi jossa sanotaan, että: Ne jotka osaa tekee mitä vaan. Ne jotka ei, ne ryhtyy opettamaan. Mun mielestäni se on niin, että kun kokee, ettei pysty itse kehittymään enää paremmaksi soittajaksi, niin sitten voi ryhtyä opettajaksi. Paitsi sellaiset tyypit, jotka tyytyy vähään. Mä haluan live fast ja die young.

Unohtakaa keekoilu

Miten määrittelette omia soittotyylejänne, eli mistä tietää, että,juuri te soitatte?
Sipe: Mä viritän mun virvelin todella korkealle ja tomien ylä- ja alakalvot samaan ääneen, mutta se on sivuseikka. Mä lyön illan älyttämän kovaa. Lyön ranteilla, joten lyöntini eivät näytä voimakkailta, vaikka ovat saatanan lujia. Vedän melkein jokaisen iskun kanttiin. Mun tyyli on todella simppeli: ei mitään akateemisia fillejä, vaan biiseihin sopivia junttifillejä. Mä muuten käytän oikeassa kädessäni Vic Firthin 5A:ta ja vasemmassa 5B:tä, jotta saan virveliini lisää jytää.
Matti: Monet nauraa mulle, koska Tehosekoitin on rokkiosaston bändi, mutta mä soitan älyttömän hiljaa. Mä näytän soittaessani siltä, että hieron rumpujani. Mä kuitenkin tykkään soittaa sillä tavalla, ja mun rummuista lähtee mun virityksillä parhaat soundit sillä tavalla. Mä soitan yleensä koko biisin ilman yhtään filliä, mutta ennen viimeistä kertosäkeistöä mä innostun soittamaan jonkun aivan kauhean häkkyrän, bossa nova painotuksen tai kummallisia 1/4-osa trioleita. Mua voisi moittia siitä, etten ole kamalan tarkka soittaja: soitto huojuu edestakaisin vähän laid backisti, mutta ehkä se on vaan tavaramerkki. Studiossa mä viritän mun Dave Weckl Limited Edition-pikkoloni aika löysälle, jotta siitä kuuluu 70-luvun tyylinen matala lässähdys. Mä trikkaan sinne joukkoon todella piukean ja korkealle viritetyn 8-tuumaisen soundin, jossa on snadi overtone. Yhdessä nämä muodostavat jämäkän kokonaisuuden, jossa on kaikki taajuudet, joita virvelistä lähtee.

Mikä biisi bändienne tuotannosta edustaa ominta tyyliänne?
Sipe: Mulla on oikeastaan kaksi eri tyyliä. Toinen on Patrick Wilsonmainen (Weezér), paljon aksentoimisia. Sitä tyyliä edustaa Huomenna -biisi Kolme -levyltä. Toinen tyylini on grungemainen, puhdasta Dave Crohlmaista (Nirvana, Foo Fighters) mättämistä, jota edustaa Paha asia- biisi Neljä -levyltä.
Matti: Come on Baby Yeah -biisi Köyhät syntiset -levyltä on ehkä paras esimerkki mun tyylistä. Se on soitettu hiljaa ja siinä on paljon pikkunäppärää sirottelua. Tehosekoittimen sovitukset ovat usein aika kolossaalisia, yleensä studiossa on kaikki 24 raitaa käytössä, koska bändille on muotoutunut oma tyyli, että musiikissa pitää olla paljon kitaroita, taustalauluja, jousisoittimia ja kaikenlaisia kilkuttimia. Köyhät syntiset -levvllä oli muun muassa harppu ja gamelimba.

Ketkä ovat rumpali esikuvianne?
Matti: Ramonesin Mark Beli alias Mark Ramone. Sillä on käsittämättömän cool tyyli.
Sipe: Myös mun suurin esikuva on aina ollut Mark Ramone. Sillä on niinkuin kaksi vasaraa, joilla hän vetää niin tarkasti kuin vain voi. Myös haitsutyöskentely on loistavaa. Kolme maailman kovinta rumpalia ovat Mark Ramone, Ringo Starr ja Patrick Wilson.
Matti: Mä arvostan todella vanhoissa Suomi iskelmissä soittaneita rumpaleita. He ovat olleet alansa huippujätkiä, joilla on totisesti ollut rahkeita soittaa koko biisin ajan 8-biittiä ilman fillin filliä, koska tuottaja on niin käskenyt. Ne rumpalit ovat veivanneet yksinkertaisesti mutta akateemisesti. Ja mun mielestä rumpujensoiton pitääkin olla sellaista, yksinkertaista.

Mitä terveisiä haluatte lähettää Suomen rumpaleille?
Matti: Unohtakaa kaikki turha keekoilu.
Sipe: Nimenomaan! Rumpaleiden pitäisi muistaa soittaa sydämellä, ja niinkuin se päässä oleva rytmi sanoo. Ei pidä yrittää vetää mitään ihmeellisiä juttuja, mitä ei osaa, vaan vetää sillä tavalla miltä itsestä tuntuu. Sydämellä.

-Takaisin-