SIMON PHILLIPS

Teksti ja kuvat: Juha Tanninen

Valtavan kokoisesta vihreästä rumpusetistä purkautuu massiivisia rumpufillejä, läkähdyttävän upeaa polyrytmistä pyöritystä, kellon tarkkaa kompin soittoa, häkellyttävän hyvältä kuulostavia rumpuja. Asioita joita voi pitää selvänä kuin päivä. Kelle? Ei kelle tahansa, vaan yhdelle maailman kunnioitetuimmista rumpuguruista. Suomalainen rumpalikunta oli yhden vuorokauden valmiustilassa, kun lauteille Toton kanssa Espoo Areenalla astuu Simon Phillips.

Simon Phillipsin ura on ollut sanallakaan liioittelematta huikaiseva. Mies on soittanut useita kiertueita ja kymmenittäin ja sadoittain maailman huippuartistien levyjä. Tähän joukkoon lukeutuvat mm. Pete Townshead, Mick Jagger, Big Country, Jeff Beck, Stanley Clarke, Tears For Fears, Jack Bruce, The Who, Toto jne... Lista on loputon. Lisäksi hän on ehtinyt tehdä jo neljä soololevyä, joista viimeisin Another Lifetime, ilinestyi vain muutama kuukausi sitten. Vuonna -93 oli elämässä murrosvaihe; avioero, muutto Los Angelesiin ja siirto Toton riveihin. Taakse jäivät oma talo ja studio Englannin maaseudulla. Simon on edelleen samalla tiellä.

Mitä kuuluu Simon Phillips" Mitä työsarkaasi on viimeaikoina kuulunut?
Periaatteessa uusin Toto albumi ja uusin sooloalbumini ovat vieneet suurimman osan aikaani. Lisäksi olen työstänyt live sooloalbumia, joka toivottavasti ilmestyy huhtikuussa. Sinulla oli aikoinaan Englannissa oma talo ja studio, jossa saatoit äänittää melkein mitä vain. Vieläkö kotisi varustukseen kuuluu studio? Kyllä, minulla on studio talossani, jonka rakensin etupäässä "kirjoitus studioksi".
Minulla oli todellakin Englannissa täysimittainen 24-raita studio, mikä on todella mukavaa, mutta jossain vaiheessa sen ylläpitäminen ja vastuu alkoi rasittaa. Joten suunnittelin pienen studion pienellä välineistöllä, mitä nyt oli saatavilla. 80-luvulla ei ollut Tascam D-88:aa, vaan Adat. Ja nykyisin on tietysti hyvälaatuisia nauhureita ja pikku konsoleita, millä voi tehdä mitä vain. Se on itse asiassa hyvin tehokas pikku 24raita digitaalistudio, jossa on automaattimiksaus. Siellä voi äänittää rumpuja ja vaikka koko rytmisektion jos haluaa. Alun alkaen en tarkoittanut sen tulevan sessiokäyttöön, mutta sellaiseksi se on alkanut muodostua.

Studion rakentamisen kustannukset ovat halventuneen tekniikan ansiosta tulleet huimasti alas. Jos vain tila toimii niin melkein kuka tahansa saattaisi rakentaa itselleen studion.
Kyllä. Osittain se on hyvä asia ja toisaalta taas ei. Koska ulkona liikkuu paljon sellaisia levyjä joissa, tietyssä mielessä on unohdettu akustisten instrumenttien äänittämisen taide. Kun me menemme studioon Toton kanssa, menemme johonkin todella hyvään tilaan, Elliot Scheiner puikkoihin ja käytämme hommaan paljon rahaa. Tällä tavalla saamiiie ison, rikkaan soundin. Sama juttu on omien sooloalbumieni kanssa. Koko budjetti menee periaatteessa sen äänittämiseen. Menen hyvään studioon, Westlakeen tai A&M:ään.
Vaikka aikaa ei ole paljon, niin jälki on erinomaista koska tila on erinomainen, on hyvä pöytä, hyvit mikrofonit ja hyvä tekniikka. Eron soundissa huomaa vimeistään siinä vaiheessa kun aletaan miksaamaan. Hyvän tilan soundia on mukava käyttää myös muissa akustisissa instrumenteissa, pianossa, kontrabassossa jne. Joissain tapauksissa jopa sähkökitarassa.

Toimitko itse äänittäjänä / miksaajana kun teet soololevysi?
Another Lifetmella insinöörinä toimi Elliot Scheiner. Viimeisimmällä kahdella sooloalbumilla, Symbiosis ja Another Lifetime, halusin tarkoituksellisesti väistyä hieman syrjään niissä asioissa. Opin tämän käytännön itse asiassa Pete Townsheadilta. Hän kirjoittaa laulut, tekee niistä teknisesti korkeatasoiset demot. Kun hän sitten menee studioon, hän on erittiiin tiukka tuottajaa ja insinööriä kohtaan ja hän vaatii heitä näkemään työsään vaivaa. Siitähän heille maksetaan.

Siirtää hiukan paineita muualle?
Kyllä, mutta vaatii aika paljon itseluottamusta ja luottamusta muihin antaa lapsi toisiin käsiin. Mike Oldfield esimerkiksi, haluaa pitää kaikki langat käsissään ja vastata oman tuotantonsa kaikista vaiheista itse, Pete Townshead taas aivan päinvastoin. Minä halusin olla myöskin kaikesta vastuussa Symbiosis levyyn asti, milloin osasin viimeinkin löysätä hieman. Ehkä sitten jälkeenpäin miksausvaiheessa on mukava vain istua alas ia tehdä omia pikku huomioitaan balanssi- ja soundiasioista, varsinkin kun tietää kaikki asiat, mitä nauhalla tapahtuu.
Uusimmalla julkaisua vaille olevalla live levyllä puolestaan, jonka sain juuri miksattua, olen tehnyt itse kaiken. Kaikki korjaukset, paikkaukset, siirrot... kaikki. En ole varma koska se ilmestyy, mutta varmaankin huhtikuussa.

Kumpaa tapaa muuten suosit äänittää, mitä rumpuihin tulee: Digitaalista vai analogista?
Analogista. Minua miellyttää suunnattomasti digitaalisen ääinittäimisen helppous. Mutta digitaalisessa ei ole mahdollista käyttää hyväksi joitain nauhan suoinia keinoja, kuten särö, joten on pakko käyttää enemän muita laitteita. Olen saanut aikaan varsin hyvää jälkeä, varsinkin DA-88 formaatilla. Kaikki tosin on niin suhteellista. Voit mennä todella hienoon studioon, missä on upea hiljainen tarkkaamo, hyvä pöytä ja Sony 3348. Ja sitten kuulet selvästi kaikki ne asiat, jotka ovat pielessä. Se on outoa. Esimerkiksi Symbiosis joka on äänitetty digitaalisesti; joka kerta kun menin tarkkaamoon kuuntelemaan niin reaktioni oli: "OK! All right! Täytyy muuttaa tomeja, vaihtaa virveli ja muuttaa sitä ja tätä". Huomasin keskittyväni enemmän raitojen soundiin sen sijaan että olisin keskittynyt itse lopputulokseen. Another Lifetimella taas välitön reaktioni oli enemmänkin: "Anthony, muuta hieman tuota juttua. Ray, noita ääniä täytyy muuttaa. Elliot, rummut kuulostaa loistavalta..."
Käytin korkeintaan kahta eri virvelä koko session aikana. Nuo kaksi albumia kuulostavatkin melko erilaisilta. Kyllä! Ehdottomasti! Ja on tarkoituskin. Halusin sen kuulostavan kuivemmalta ja luonnolliselta. Siksi pyysinkin Elliotia äänittäjäksi. Hän saa aikaiseksi hyvin luonnollisen soundin.
Yksi ihmeellinen ominaisuus Elliotissa on, että voit kuunnella minkä tahansa hänen äänittämänsä levyn, aina 60-luvulle asti, ja se kuulostaa hyvältä. Ne levyt eivät kuulosta vanhanaikaisilta. Samaa et voi sanoa monista 80-luvun alkupuolen levyistä, jolloin oli juuri keksitty digitaalikaiku. Pistäpä levylautaselle Gaucho, Royal Scam tai Aja. Vaikka pitäisitkin enemmän rock'n roll tyyppisestä isosta soundista, on jokaisen varmaan pakko myontää että nuo levyt kuulostavat edelleen pirun hyvältä. Alapää on kuiva ja lämmin. Mikään ei kuulosta vanhentuneelta. Itse asiassa ne kuulostavat edelleen moderneilta.
Hieman tuota haimme kun äänitimme Toton Tambua tai Another Lifetimea. Mindfieldsille taas halusimme isoa rock'n roll tuotantoa, joten saimme Elliotin lähtemään mukaan sille tielle. Elliot on hyvin rehellinen soundin suhteen. Jos hän ei saa lopputulosta kuulostamaan siltä kuin pitäisi, hän ei epäile osoittaa sormella sinua: "Tämä on mitä linjoja pitkin tulee sisään. Sinun lienee parasta tehdä soundillesi jotain."

Entäpä tuo kirjoituspuolesi? Sävelsit itse levymateriaalisi. Perustuuko sävellyksesi rytmisille, melodisille vai harmonisille ajatuksille?
Kaikkea tuota. Yleensä lähtökohtana on melodinen tai harmoninen ajatus. Tarvitsen avukseni kosketinsoittimen. En ole mikään hyvä soittaja, joten tarvitsen visuaalista apua sekvensseriohjelmista. Toisinaan kaikki on valmista päässäni. Riittää vain kun herää aamulla. Esimerkiksi "Better World" uudella Toto albumilla. Olin ajatellut jo jonkin aikaa uutta instrumentaali kappaletta bändille. Totollahan on nykyisin tapana pistää levylle aina yksi instrumentaali. Halusin tehdä jotain hieman erilaista kuin aikaisemmin, kuten "Daves' Gone Skiing" tai "Jake to the Bone", mitkä ovat hyvin "riffin omaisia sävellyksiä polyrytmisine kikkoineen. Halusin tehdä jotain uutta. Kirjoitin siis melodisen, enemmän orkestraalisen sävellyksen. Se vain juolahti mieleen eräänä aamuna.
Sitten aloin pistää muistiin ajatuksia sieltä täältä ja siitä se alkoi hahmottua. Lisäilin puuttuvia palasia melodiaan, soinnut, hajoitukset. Soitin hahmotelmani Davelle (Paich) ja hän keksi välittömisti puuttuvat osat. Alunperin sävellyksessä oli jungle tyyppinen groove, mutta David muutti sen reggaemaiseksi. Se on paljon "Totomaisempi" niin. Eli se syntyi melodiasta ja orkesterointi ideoista.
Minulle on hyvin vaikeaa kirjoittaa mitään pelkän grooven pohjalta. Minulle sävellykset syntyvät useinmiten harmonisista sekvensseistä ja melodia tulee sen mukana. Poikkeuksena on ehkä Symbiosiksen nimikkokappale, jonka melodia perustuu lattarirytmiin ja claveen, mutta otin sen idean enemminkin melodiasta kuin rytmistä.

Olet siis itseoppinut säveltäjä vai oletko koskaan opiskelut säveltämistä?
Täyin itseoppinut. Melodia, harmonia, äänenkuljetukset, Kaikki. Siksi säveltäminen on minulle hidasta. Sääli sinällään. Kun olin nuori minua ei nämä asiat juurikaan kiinnostaneet. Halusin vain soittaa rumpuja. Diggailin kyllä jazz-levyjä ja kaikkia niitä hienoja sointuja, mutta en vain ollut vaimis.
Kun olin neljävuotias, kävin pianotunneilla. Se oli vain kertakaikkisen tylsää. Olisin saattanut olla kiinnostunut isoista soinnuista, mutta tietenkään en pikkulapsen käsilläni yltänyt niitä soittamaan ja C-duuri soinnuista ei mahdottomia kiksejä irronnut. Sääli, sillä nyt kaikelle sille tiedolle olisi ollut monesti käyttöä.
Jos minulla olisi enemmän aikaa, olisi todella hienoa opiskella ja opetella ymmärtämään noita asioita enmmän. Niille olisi käyttöä.

Mitenkäs tuo itsesi kunnossa pitäminen rundeilla. Treenaatko?
Kiertueella ei kyllä ole mahdollisuuksia harjoitella yhtään, mutta muuten tulee tietenkin soitettua paljon. Se on jo harjoitusta itsessään. Keikkojen soittaminen riittää, ellei hanki itselleen "pahoja tapoja". Sen sijaan kuntoilen hieman ja venyttelen paljon ennen keikkoja. Varsinkin kun ikääkin alkaa karttua, olen jo 42, niin kroppa ei ole enää sama kuin nuorempana. Varsinkin kun settini ja soittotapani ovat hyvin fyysisiä, kroppani tarvitsee hieman apua selvitäkseen. Joten venyttelen paljon ja pidän huolta siitä, että olen lämmitellyt huolella ja että lihakset ovat rennot ja kimmoisat.
Eri kiertueilla käytän myös erilaisia tapoja lämmitellä. Yhdellä kiertueella mukanani oli sellainen pehmeä silikonialusta johon treenasin. Se oli mielenkiintoista vähän aikaa. Viime Toto-kiertueella lämmittelin melko kovaan silikonikumista tehtyyn alustaan.
Tällä rundilla unohdin ottaa mukaan sekä alustan että treenikapulat, joten treenaan tuolilla olevaan paksuhkoon pyyhkeeseen.
Hyvin usein minulta kysytään, mikä on paras tapa harjoitella. Mielestäni on hyvin tärkeää että on erilaisia tapoja harjoitella. Ei ole olemassa mitään kunnollista korviketta oikeille rummuille. Rumpujen soitossa rumpali joutuu tekemisiin monien erilaisten pintojen ja soundien kanssa, joilla kapula käyttäytyy täysin eri tavoin. On virveli, tomit, symbaalit, jotka kaikki vaativat hieman erilaisen tekniikan. Jotkut ottavat lämmittelyn ehkä hieman liian tosissaan ja väsyvät ennen varsinaista esitystä. Joten täytyisi yrittiää olla menemättä liiallisuuksiin.
Kaikkein tärkein asia on olla rentona. Jos harjoittelet liian kovaa ja nopeasti, paikat vain menevät tukkoon. Minulle tirkeää lämmittelyssä ei ole valtava nopeus vaan kontrolli ja tarkkuus ja että vasen ja oikea käteni kommunikoivat keskeiiään. Minulle hyvä kontrolli tarkoittaa sitä, että voi soittaa esim. 1/16:a ilman että kuulee eroja eri käisijärjestyksien välillä.
Joskus kuin on ollut muutaman päivän tauko ettei olla soittettu yhtään ja ulkona on ehkä kylmää ja koleaa, ei olo välttämättä ole kaikkein mahtavin. Silloin on hyvä aloittaa erittäin rauhallisesti, hitaasti ja hiljaa ja saada vain paikat aukeamaain. Monesti myös studiossa ollessa, jos soitto ei tunnu hyvältä vielä muutamankaan oton jilkeen ei lujempaa soittaminen auta asiaa yhtään. Sen sijaan kannattaa hellittää hieman, rentoutua ja soittaa hiljempaa ja keskittyä grooveen. On turha kuluttaa energiaansa rumpujen paiskomiseen valtavalla voimalla. Se ei kuulosta kuitenkaan hyvältä.

Soitatko samalla volyymillä livenä ja studiossa?
Joo... periaatteessa kyllä. Erona on juuri se, ettei studiossa ole ympärillä sitä lavalla ympäröivää meteliä ja kaikki kuulostaa kontrolloidummalta. Minun rumpuni ovat kovaääniset. Ei siksi että soittaisin niitä erityisen kovaa, vaan tavasta jolla ne viritän. Niistä tulee äänenpainetta runsaasti. Liian lujaa soittaminen ei auta äänimiestä juuri ollenkaan. Live tilanteissa tosin on vaarana innostua liikaa, kun paikalla on iso yleisö ja ilmassa on paljon energiaa. Lavalla soittamisen intensiteetti on vain sellainen. Silloin täytyy vain pysyä tarkkaavaisena myös volyymin suhteen koko ajan.
Hoidan nykyisin itse mm monitorimiksaukseni. Minulla on oma pieni mikseri josta pystyn miksaamaan monitoreihini koko bändin. Settini on yhden faderin alla ja kaikki muut soittimet ja joitakin tehosteita omillaan. Olen tehnyt näin jo jonkin aikaa, sillä yhdessä vaiheessa sain tarpeekseni, kun joku saattoi vaihtaa soolosoundiin ja kaikki mitä monitorista tulee on korvia raastava meteli. Kun viimeinkin luoksesi on tullut joku monitorimiehistä, joka ei edes kuule sinua, koska heillä on tulpat korvissa ja olet saanut asiasi kerrottua ja ennenkuin tämä on palannut takaisin monitormiiksaajan luo, on soolo mennyt jo aikoja sitten ja tilanne on normaali. Siinä vaiheessa koko homma on jo pilalla. Koko soolon ajan olet vain joutunut taistelemaan balanssiongelmien kanssa.
Totesin että tämä on todella typerjää. Haluan tehdä itse oman monitoroinnin. Tämä on jotain mille sain idean Mike Oldfieldiltä.

Käytätkö aina samaa settiä tilanteesta riippumatta?
Itse asiassa uusimmalla Toto albumilla minulla oli kaksi settiä studiossa. Toinen setti on pieni: 18" bassari, pari pikkutomia ja pienempiä symbaaleita. Olen vasta alkanut käyttää pienempääkin bassaria. "Moposettiä" jopa käytettiin parilla Toto raidalla. Se oli todella hauskaa. Täysin erilainen juttu.
Joillain raidoilla minulla oli normaali iso setti, mutta 18" bassari. Se kuulostaa hyvälle. Bassarissa on jopa pieni systeemi jolla sen saa nostettua hieman korkeammalle, jotta polkimen nuija olisi tutulla korkeudella. Pienempi rumpu vain sattui sopimaan paremmin joillekin raidoille ja se on myöskin helppo äänittää ja kontrolloida.
Mindfieldsillä on käytetty 24", 22" ja 18" bassareita. Myöskin erilaisia virveleitä. Minulla oli pieni 10" virveli Mindfieldsissä ja Melaniessa. Suurin osa lauluista on soitettu uudella Signature-sarjan virvelillä, jonka Tama on juuri valmistanut. Se on itse asiassa vasta prototyyppi, kuitenkin periaatteessa sama rumpu kuin ennenkin. Suurin osa on siis soitettu 5-tuumaisella teräsvirvelillä.

Mitä on luvassa jatkossa? Miltä tulevaisuus näyttää?
Loppuvuosi menee periaatteessa Toton kanssa. Olemme juuri käyttäneet 6-7 kuukautta levyn tekemiseen ja nyt on aika tehdä tämä kiertue loppuun. Kevään aikana päätämme loppuvuodesta. Voi olla että tulemme takaisin vielä loppuvuodesta ja haluaisimme tehdä konsertteja myös Yhdysvalloissa, mitä emme ole tehneet pitkään aikaan, mutta luvassa on periaatteessa täysi Toto vuosi.
Olemme myös suunnitelleet tekevämme tällä kiertueella Toto livelevyn ja tehdä se kerrankin kunnolla. Väliajat, kun Totosta on breikkiä, yritän työstää livelevyäni.

Voisitko antaa jonkun pienen treenin Viidakkorummulle?
Mikäpä siinä. Itse asiassa minulla sattuu juuri olemaan eräs erittäin sopiva kontrolliharjoitus:

Ohje:
Soita harjoitusta alle kirjoitetulla käsijärjestyksellä. Soundi sekä fraseeraus täytyy pysyä molemmin käsin soitettuna samanlaisena. Aloita riittävän hitaassa tempossa. Muista pysyä rentona!

 

-Takaisin-