Kiukaisista

Soittaessaan rumpusettiä ensimmäisen kerran 14-vuotiaana Marko tajusi löytäneensä elämäänsä sen jutun mitä haluaa ammatikseen tehdä. Kattilat olivat ehtineet saada osansa varhaisnuorekkaasta rumpalienergiasta, sillä kiinnostus musiikkiin oli kytenyt jo pitkään. Varsinainen hurahtaminen tapahtui kuitenkin pikkuserkun vintillä Kiukaisten Paneliassa, jossa oli oikeat pändikamat pystyssä. Ikätoveri, pikkuserkkunsa Sonny Heinilä, oli harjoittanut orkesteria kotonaan jo jonkin aikaa ja otettuaan muutamat kuviot haltuun (ensimmäisenä Miri Miettisen Broadcast-aikainen herkkukomppi), Marko alkoi viihtyä bändin parissa päivittäin. Välillä biisejä treenattiin Sonnyn (ehdottoman pätevä saksofonin soiton taitaja) kanssa kahdestaan, jos muut eivät olleet paikalla. Levyjä kuunneltiin ja tutkittiin ja parhaat jutut opeteltiin soittamaankin. Lisäpotkua harrastukselle antoi tapahtuma Kiukaisten lukion tiloissa noin viikko sen jälkeen, kun ensikosketus settiin oli tapahtunut. Tapio ”Mongo” Aaltosen yhtye esiintyi koululla ja kuultuaan että Marko oli rumpali, pyysi orkesterinjohtaja Aaltonen hänet mukaan keikalle soittamaan. Loistava kokemus, joka vain vahvisti visiota muusikon urasta.
Kiinnostus musiikkiin oli valtava ja innosti nuoren miehen hakeutumaan pian rumputunneille, koska kaikesta aiheeseen liittyvästä piti saada lisää tietoa hetimiten. Opetus järjestyi lähikaupungissa Porissa, aluksi Harri Lehden opastuksella. Marko hakeutui pian Porin musiikkiopistoon, jossa opiskelu jatkui Olli Kivisen johdolla, pitkälti klassisen lyömäsoitinopetuksen hengessä. Rudimentit ja malletmaailmat laajensivat tajuntaa ja tutustuttivat samalla nuotinlukuun. Porista löytyi lisää soittokavereita sekä aktiivisesti toimivia musiikkiyhteisöjä, kuten Pori big-band, jossa pääsi soittamaan runsaasti eriskummallista ja kiinnostavaa musiikkia. Opettaja Kivisen luotsaamana Marko pääsi perusasiat omaksuttuaan myös kaupunginorkesterin avustavaksi lyöjäksi tutustumaan vapaampaan taimikäsitykseen, kuin rock- tai jazzmusiikin yhteydessä.

Legendaariset levytykset

Parasta lähdemateriaalia musiikin syvimmän olemuksen etsimiseen Marko on aina löytänyt äänitteiltä, joita hän edelleen kuuntelee mahdollisimman runsaasti ja usein. Sekä vanhojen tuttujen hehkuttelu, että itselle ennen kuulemattoman materiaalin tutkiminen ovat tasapuolisen tärkeitä innostuksen aiheita. Vuosien varrella on tietysti muokkaantunut ajatus siitä, mitkä niistä useammin kuunteluun joutuneista mestariteoksista ovat vaikuttaneet kehitykseen eniten. Haastattelun lopussa on Markon laatima, lyhyillä kommenteilla varusteltu TOP10-lista, joka antaa suuntaa taiteilijan nuoruuden sielunmaisemiin tutustuttaessa. Hänen mielestään musalehtien parasta antia ovat juuri nämä listat, minkä avulla pääsee kurkistamaan mielenkiintoisten muusikoiden levyhyllyihin. Nykyään cd-formaatin ja tietokoneiden yleistyttyä on varsin helppo saada käsiinsä melkein äänite kuin äänite, joten vapaa-ajan ongelmia ei pääse muodostumaan. Kirjastostakin saattaa löytyä yllättäen juuri se vaikeasti saatavilla oleva taltiointi. Vaan tuoreessa muistissa on soittoharrastuksen alkuaika, jolloin useat levyt joutui Kiukaisiin tilaamaan helsinkiläisestä alan erikoisliikkeestä. Levyjen vaikea saatavuus takasi sen, että vaivalla hankitut levyt tuli todella otettua käsittelyyn hartaudella. Saksofonistiserkun jazzmieltymys ohjasi Markon tyylikkäiden instrumentalistien, kuten Sonny Rollins, pariin. Jazzin myötä tarve musiikin opiskeluun ja oman instrumentin hallintaan kasvoi. Rumpujensoiton kantilta ajateltuna on Markon mielestä yksi ylitse muiden: ”Mä olen tosta (Steve) Gaddistä höpöttänyt aina ja kaikille, mut se on niin tärkeä mulle. Siinä mies jonka soitossa on aina ollut tärkeintä svengi, oli musatyyli mikä tahansa”. Markon mielestä jokaisen rumpalin olisi terveellistä tarkistaa herran legendaarisia rumpuraitoja joita löytyy levytettynä kymmeniätuhansia!

Reviiri laajenee

Koettuaan nuorena miehenä 80-luvun alkupuolella Pori Jazz-festivaalilla useita huikeita konserttielämyksiä, alkoi jazzmusiikki kiinnostaa Markoa enenevässä määrin. Samaisen festarin yhteydessä järjestetty Jukkis Uotilan rumpuseminaari teki suuren vaikutuksen Markoon. Hän hakeutui Jukkiksen yksityisoppilaaksi ja alkoi käydä kerran kuussa Helsingissä soittotunnilla. ”Aamulla 200km bussilla pääkaupunkiseudulle, muutama tunti tehokasta musiikinopiskelua, jonka päätteeksi marssittiin yhdessä Digeliukseen, josta ostettiin niin monta levyä kun lompakko kesti. Sitten pää pyörällä bussiin, takaisin kotiin ja sulattelemaan tapahtunutta”. Vuonna 1986 aukesi parikymppiselle lukionsa suorittaneelle muusikon alulle Sibelius-akatemian ovet ja Markosta tuli kolmea vuotta aikaisemmin perustetun jazzlinjan opiskelija. ”Opetus oli monipuolista ja laadukasta. Erityisen kiinnostavia olivat lukuisat kansainväliset huippuvierailijat (mm.Jack DeJohnette, Dave Liebman), joiden kanssa pääsi usein soittamaankin. Jukkikselta opin todella paljon soundista, balanssista, setin hallinnasta sekä jazz- ja rhythm'n'blues-musasta kaiken kaikkiaan”.
Aktiiviset opiskelijat perustivat lukuisia bändejä ja hyvin nopeasti Markokin alkoi esiintyä mitä erilaisimmissa kokoonpanoissa toteuttaen kaikkea oppimaansa käytännössä. Yksi jazzlinjan myötävaikutuksessa kasattu kokoonpano oli Perko-Pyysalo Poppoo, jonka Marko kokee olleen hänelle se ensimmäinen pitkäaikainen orkesteri, jossa jokainen sai taiteellisesti toteuttaa itseään ja joka alkoi käydä oikeasti keikoilla. Poppoo (Jukka Perko, Severi Pyysalo, Erik Siikasaari ja Timonen) esitti itse säveltämäänsä musiikkia ja saavutti kansainvälistäkin mainetta esiintyen useilla jazzfestivaaleilla ja lukuisilla pienemmillä keikoilla. Yhtye on edelleen toiminnassa, komppimiehet (Siikasaari, Timonen) tosin ovat vaihtuneet 90-luvun lopulla. Marko soittaa jo vuonna 1989 julkaistulla Jukka Perko Quartetin ”Portrait by Heart”-levyllä, jolla esiintyy lähes sama miehistö (Severin sijasta harmoniapuolesta huolehtii pianisti Kirmo Lintinen) kuin varsinaisella Poppoon ensilevyllä "Garden of Time"(1993). Sekä edellä mainituilla, että muutamaa vuotta myöhemmin ilmestyneellä, Vesa-Matti Loirin kanssa yhteistyössä toteutetulla, Uuno Kailaksen runoja sisältävällä levyllä (todella hienot tunnelmat! haastatt. huom.) on soitanta erittäin tyylikästä ja Marko osoittaa olevansa persoonallinen muusikko osana huippulahjakasta orkesteria. Poppoo opetti jäsenilleen paljon musiikista ja käytännön työstä. Yhtenä tärkeimmistä opeista mainittakoon hiljaa soittamisen hallinta. Desibeliherkissä yksityisjuhlissa keikalla ollessaan bändi tavoitteli mahdollisimman kovaa intensiteettiä soittamalla mahdollisimman hiljaa, täysin akustisesti.

Ei ole bändin voittanutta

Nautittavimmat hetket muusikon ammatissa löytyvät Markon mielestä bändiympäristöstä. ”Se, että yhtye esittää ohjelmistoa, jonka se on aidosti sisäistänyt, antaa niin paljon enemmän sekä kuulijalle että esittäjälle itselleen” toteaa hän ja korostaa myös sosiaalisen puolen tärkeyttä. ”Hetki juuri ennen keikkaa, jonka voi viettää täysin relana puhuen tuttujen muusikoiden kanssa niitä näitä ja tietäen samalla, että tulossa on loistava konsertti” maalailee mies ammattinsa herkullisia puolia. Marko onkin ehtinyt olla mukana todella monessa aktiivisesti esiintyvässä orkesterissa, pisimpänä pestinään Värttinä, jonka riveissä hän viihtyi ja viihdytti vuoteen 2001 saakka, seitsemän vuoden ajan. Tuona aikana yhtye julkaisi neljä levyä ja kiersi ympäri maailman useampaankin otteeseen, konsertoiden mm. Australiassa, Brasiliassa ja Japanissa (3 kertaa!!). Aktiivinen yhteisö, jossa sai demokraattisesti vaikuttaa lähes kaikkeen, tarjosi sopivasti haastetta ja toimi pitkän ajan Markon pääasiallisena työnä. Värttinän levytysprosessit olivat Markon mielestä palkitsevia, mutta sangen raskaita ehkä juuri vallitsevan demokratian takia. Liikkeelle lähdettiin usein varsin suppeasta alkuideasta (esim. lyhyehkö melodian pätkä) ja se, että siitä kehitettiin kokonainen kappale kokeillen kaikkia ehdotettuja ratkaisuja oli joskus turhauttavaakin.
Marko on aina nauttinut myös yksittäisten solistien kanssa työskentelystä. Viime aikoina erityisen mielekkäitä kokemuksia ovat olleet konsertit Susanna Haaviston (Zetaboo-yhtyeen säestämänä) taustalla ja keväällä 2003 järjestetty konserttikiertue Mikko Kuustosen kanssa. Parhaillaan myös Sakari Kuosmasen orkesterin mukana Suomea kiertävä muusikko arvostaa laulajia ja lauluntekijöitä suuresti. Merkittävä tapaus muutaman vuoden takaa on Markon uralla se, kun nerokas kotimainen artisti Ismo Alanko kuuli Timosen omaleimaista soitantaa. Taiteilija värväsi Markon kehitteillä olevaan etnohenkiseen bändiinsä ja näin löytyi rumpalille uusi ja kiinnostava, selkeästi rockimpi ympäristö toteuttaa itseään. Säätiöksi nimetty ryhmä levytti pian yhdessä (Pulu 1998) ja on edelleen voimissaan harjoitellen parhaillaan materiaalia uutta studiolevyä varten, joka julkaistaan syksyllä 2004. ”Ismo on hieno esimerkki kunnon suomalaisesta laulaja/lauluntekijä-taiteilijasta. Hän antaa ympäröivien soittajien luovan voiman vaikuttaa, vaikkakin omaa hyvin selkeän näkemyksen miltä musiikillisen kokonaisuuden tulisi tuntua. Hän on loputon ´muudien´ etsijä”, sanoo Marko ja kertoo nauttivansa Säätiön kanssa työskentelystä erityisen paljon. Etenkin musiikin äänittäminen studiossa sujuu Markon mielestä jouhevasti kun orkesterilla on selkeä johtohahmo, joka tekee lopulliset päätökset. Myös yhtyeen viimeaikaista keikka-antia on mahdollista ihastella perehtymällä ensi keväänä julkaistavaan livelevyyn.

Tunnetiloissa

Markon soittoa kuunnellessa välittyy tunne jostain syvemmästä ajatuksesta ja vähintäänkin siitä, että hän ajattelee työskentelyään ensisijaisesti osana musiikkia. Erikoiset äänilähteet (pesusoikosta pölykapseleihin setin jatkeena ja korvikkeena) ovat miehen tavaramerkki ja arkkitehdin pieteetillä suunnitellut kompit antavat ymmärtää että sanottavaa on ja sitä on hartaasti myös valmisteltu. Haastateltava myöntää harjoittelevansa varsinaisen soittamisen lisäksi paljon myös pelkästään ajattelemalla. Rytmiraitojen suunnittelu etenkin äänityksiä varten tähtää selkeän tunnetilan saavuttamiseen. ”Se voi olla joku yksittäinen soundi, joka värittää koko äänikuvan tai joku rytminen kuvio, josta tulee tietty mielleyhtymä.” Päälause on kuitenkin se, että pelkkä oman osuuden soittaminen ei riitä, vaan täytyy olla jokin syvempi ajatus ja tunne siitä kokonaisuudesta, jossa on mukana ja löytää keino sen välittämiseksi kuulijalle. Varsin raikas ja toivottava tapa lähestyä etenkin instrumentaalimusiikkia, jossa usein langetaan soitinkeskeiseen hehkutteluun ja tekniseen kikkailuun varsinaisen musiikin kustannuksella. Jokaiselle tietysti jotakin, mutta ainakin tällä hetkellä Marko pyrkii tekemään työtään rumpalina pitäen oman egoilunsa taka-alalla ja keskittyen tukemaan sävellyksen ominaisuuksia kaikin sallituin keinoin. Tässäkin yhteydessä hän ylistää idoliansa Steve Gaddia, joka on virtuoottisen osaamisensa (esim. levytykset Chick Corean kanssa levytykset) lisäksi erinomaisen mehukas komppaaja. ”Kuunnellessa vaikka Paul Simonin tai Eric Claptonin levytyksiä joissa Gadd on mukana, huomaa miten tyylikäs ja monipuolinen muusikko hän on. Useat mestarin soittamat rumpuraidat muodostavat koko kappaleen mittaisen kaaren, sävellystä tukevan rytmiarrin”.

10 vuotta sinne tänne

Timosen tulevaisuudensuunnitelmia selvittääkseni kysyin ensin hänen menneisyydestään, tilanteesta kymmenisen vuotta sitten. Selvisi että tuohon aikaan, 27-vuotiaana, hän oli ehtinyt toimia parin vuoden ajan UMOn vakituisena rumpalina. Pesti oli luonnollinen jatke Sibelius-akatemian jazzlinjan opiskelulle, sillä aikaisemmin Uuden Musiikin Orkesterin rumputonttia isännöinyt Jukkis Uotila antoi oppilaalleen mahdollisuuden ryhdittää Suomen parhaista jazzsoittajista koottua big-bandia. Samaan aikaan myös Espoo Big-band turvautui Timosen komppiapuun, vakituisjäsen Rami Eskelisen opiskellessa ulkomailla. Joten ison orkesterin kanssa työskentely oli suorastaan arkipäivää.
Ympäristö innoitti omatoimiseen opiskeluun UMOn nuottikirjaston avustuksella. Teosten omaksuminen kuuntelemalla musiikkia levyiltä samalla nuotteja tutkien, perehdytti Markon mm. legendaarisen Thad Jones/Mel Lewis big-bandin ohjelmistoon. Kokemus oli sangen nautittava varsinkin siinä vaiheessa, kun samoja kappaleita pääsi harjoittelemaan ja esittämään taitavien muusikoiden kanssa, välillä ulkomaisten huippuvierailijoiden ryhdittämänä. Muutaman vuoden kestäneen pestinsä aikana Marko tutustui monivivahteiseen UMO:n ohjelmistoon ja rutinoitui ison orkesterin rytmittäjänä, kunnes alkoi kaivata suunnan muutosta, jotain erilaista. Modernia kansanmusiikkia soittava Värttinä oli samoihin aikoihin etsimässä riveihinsä sulavasti sointuvaa lyömäsoittajaa, joka olisi valmis paneutumaan asiaan tarvittavalla pieteetillä. Marko innostui yhtyeen musiikista ja liittyi aktiivisesti keikkailevaan ryhmään, UMOn jääden pois kuvioista.
Liikkuen ajassa kymmenvuotisharppauksin muistaa Marko tärkeän tapahtuman parinkymmenen vuoden takaa. Vuonna 1982 hän tutustui nuoreen energiseen rumpaliin Tuiskulan musiikkileirillä. Leirin aikana tulevat kollegat ystävystyivät ja keskustelivat intensiivisesti pääasiassa musiikista ja etenkin kaikesta mikä liittyi rumpuihin. Leirin jälkeen kaverukset lähettelivät toisilleen kasetteja, joihin oli koostettu mielekkäitä kappaleita eri levyiltä. Puhelimitse käytiin pitkiä keskusteluja kasettien sisällöstä ja pidettiin yllä ystävyyttä. Marko muistaa nuo keskustelut Anssi Nykäsen kanssa erittäin innostavina ja musiikillista tietoutta avartavina. Aiheeseen palataan aina tasaisen epäsäännöllisesti kaverusten tavatessa nykyäänkin, joko pääkaupunkiseudulla, missä molemmat asuvat tai sitten keikkareissuilla, jotka onneksi silloin tällöin suuntautuvat samaan kaupunkiin.
Tulevaisuuden suunnitelmista puhuttaessa Timosen linja on selkeä. Kymmenen vuoden kuluttua, miehen lähestyessä viidenkympin villitystä, on pääasia, että innostus musiikkiin on tallella. ”Sen (innostuksen) säilyttämiseksi tulee tutkia uusia juttuja ja tehdä töitä, eli harjoitella säännöllisesti, pitäen koko ajan huolta tietynlaisesta uusiutumisesta”, perustelee Marko myös aikaisempia päätöksiään luopua toimivista orkestereista, kuten UMO ja Värttinä. Luova prosessi tähtää oman soundin ja tyylin selkeytymiseen, joka Timosen soitossa on kuultavissa. Rumputyöskentely on persoonallista ja tunnistettavaa, olematta kuitenkaan yksitoikkoista. ”Kypsyneestä” rumpujen soitosta puhuttaessa Marko ylistää mm. Jim Keltnerin, Jeff Porcaron ja Carlos Vegan nerokkaita suorituksia vuosien varrelta ja toivoo kehittyvänsä idoliensa viitoittamaan suuntaan. Selväksi käy myös se, että mies ei haikaile muiden ammattien perään, vaan on tyytyväinen rumpalin tonttiinsa.” Tärkeätä on kuitenkin olla rumpalina osana sellaista yhteisöä, missä saa ilmaista itseään ja vaikuttaa kokonaisuuden mielekkääseen muodostumiseen. Muuten homma voi ruveta maistumaan puulta”.
Eräs tulevaisuuteen liittyvä suuri kysymysmerkki on noin kaksi vuotta sitten perustettu yhtye Tekniikan ihmelapset, jonka jäsenistölle luovuutta ja hulluutta on jaettu isolla kauhalla jo aikoja sitten. Yhteisön muodostavat laulava taiteilija Vuokko Hovatta, kitarasankari Marzi Nyman, vankka bassottaja Jukkis Kiviniemi ja lyöjä Timonen. Rauhassa toteutuneen harjoittelu-, sävellys-, sanoitus-, sovitus-, sisäänajo-vaiheen jälkeen rockbändiksi itsensä todennut ryhmä on onnistunut viimeistelemään levyllisen omaa musiikkiaan, joka on kaikkien kuultavissa ensi keväästä eteenpäin sekä levyllä että livenä. Taas uusi musiikillinen innoittaja Markolle, joka on tyytyväinen kesän aikana äänitettyyn levyyn ja toivoo pääsevänsä ensi tilassa keikalle tekniikan ihmelapsena.

Ja vielä lopuksi

se ”suosikkilevyjä nuoruudesta” TOP 10-lista, spontaaneilla kommenteilla maustettuna. Kuten jo kertaalleen sanottuna, Markon mielestä paras ja selkein reitti löytää vastaukset musiikillisiin kysymyksiin on venyttää korvansa ääriasentoon ja ottaa selville mitä omat idolit ovat kuunnelleet ja kuunnella itse samat perässä. Seuraavaksi siis kultaan ja mirhamiin verrattava paljastus niille, jotka ovat ihmetelleet tuon Kiukaisen ihmemiehen rytmistä lääkitystä aiemmin. Vaikket olisi koskaan kuullutkaan mistään Timosesta, saatikka listan artisteista, niin kokeile jotain seuraavista silti – voi olla että vaikutus on peruuttamaton!!

Phil Collins: Face Value
Jos ei muista miten loistava rumpali Collins on, kannattaa kuunnella
tämä. Rumpufilli kappaleessa In the ”Air Tonight” tipautti nuoren pojan polvilleen.

Police: Zenyatta Mondatta
Ostin levyn heti sen ilmestyttyä ja hurahdin välittömästi. Hankin jopa samanlaiset tennarit kuin (Stewart) Copelandilla sisäpussin kuvassa.

Keith Jarrett: My Song
Hyvä levy kaikille niille jotka pelkäävät jazzia. Biiseihin syntyy riippuvuussuhde.

Paul Simon: One-Trick Pony
Steve Gadd loistaa tällä levyllä. ”Late in the Evening” ja ”Ace in the Hole” tuli tsekattua aika tarkkaan aikoinaan.

Steely Dan: Royal Scam
Edelleen iho menee kananlihalle kun ”Caves of Altamiran” B-osa lähtee. Suosittelen kaikille, jotka käyttävät sanaa groove.

Miles Davis: The Complete Concert
(eli My Funny Valentine ja Four & More samoissa kansissa).
Modernin jazz-soiton raamattu minulle. Rumpali Tony Williams 18v!

Stevie Wonder: Innervisions
Sain levyn joululahjaksi 14-vuotiaana (omasta toivomuksesta) ja kuuntelen sitä säännöllisesti edelleen.

Jackson Browne: Running on Empty
Joka rundilla mukana. Lauluja reissumiehen elämästä...

David Bowie: Let's Dance
Monien halveksima Bowie-levy oli minulle suuri innostuksen lähde. Näin jälkeenpäin kuunneltuna toivon todella, että nyt-niin-trendikäs 80-luvun soundi on pian unohdettu.

Jaco Pastorius: Word of Mouth
Tilautin tämän levyn lukiomme kirjastoon ja varastin sen sieltä kun kirjoitukset oli ohi.