|
|
|
|
Päätoimittaja: |
Jep jep!
Nykyisen päätoimittajan viimeinen luomus näissä
hommissa on sitten valmiina ja kohta uunista ulkona jäsenille
postitettavaksi. Kiitokset jälleen kaikille aktiivisille, sillä
lehti on tällä kertaa "lihavampi" kuin koskaan
ennen. Materiaalia jäi jopa yli verkkosivuille toimitettavaksi,
joten olkaahan tarkkana. Sivuille ilmestyy uutta luettavaa. -päätoimittaja- Lue: Lehden muita aiheita:
Lehden pääaiheita: |
|
|
Marko
Timonen Teksti:
Sami "Kuoppis" Kuoppamäki Ehdottomasti
sitä ja vielä paljon muutakin. Rumputeknisistä ajatuksista
ja jopa ihmeellisestä lapsuudesta Marko on ponnistanut pintaa
paljonkin syvemmälle musiikkiin ja varttunut rauhassa aikuiseksi
mieheksi.
Hän soittaa eriskummallisia komppeja omaperäisillä soundeilla erikoisissa yhtyeissä, kuten Ismo Alanko Säätiö, Zetaboo, Jarmo Saari Filmtet ja Tekniikan Ihmelapset. Aikaisemmin hän on vaikuttanut vuosien ajan mm. Värttinän, Umon ja Perko-Pyysalo Poppoon antiin ja aikoo tulevaisuudessa entistä enemmän pyrkiä luomaan rumpujen soitollaan ehyitä tunnetiloja. DAF alkoi ihmetellä tilannetta ja lähetti agenttinsa tutkimaan, miten tapaus Timonen on kehittynyt nykyiselleen. Rennosti ristikuulustelemalla selvisi, että kyseessä on todellinen ihmemies |
![]() |
Tiktakin Tuuli Taimi Tiktakin sydän lyö lujaa ja tarkasti Teksti:
Mikko Koivisto Energisen
tyttöbändin rumpali Tuuli on mielenkiintoinen tapaus. Ensikatsomalta
ei uskoisi, että hiljaisen ja hiukan ujon oloinen nuori nainen
onkin nykysuomen suosituimpiin kuuluvan pop-rock yhtyeen kannuttaja,
jolla beatti kulkee jämäkästi ja vakaasti, kuin studiokonkarilla
ikään. Keikkoja, radiosoittoa ja myytyjä levyjä
on Tikkareilla nyt jo enemmän, kuin mistä moni filliensä
kanssa temppuileva uros saattaisi edes haaveilla. Siinä missä
esimerkiksi Gimmel tai Nylon Beat lisäävät rock-uskottavuuttaan
miehen köriläillä, pärjää Tiktak puhtaasti
naisvoimin. Eikä jää yhtään vaisummaksi, vaan
rokkaa vieläkin rouheammin. |
|
Gretsch round badge 1950- ja 60-lukujen kuumimmat virvelit teksti:
Jorma Mikkeli Tässä
lyhyessä artikkelissani tarkoitukseni on esitellä Gretschin
tyypillisimpiä virvelirumpuja erityispiirteineen, keskittyen 50-luvun
lopun ja 60-luvun tuotoksiin. Niitä on vielä kohtuudella saatavilla
ja niitä myös halutaan. Kyseiset virvelit (myös muut
Gretschin rummut) ovat vielä varustettuina legendaarisella pyöreällä
"pätsillä" (round badge), joka oli käytössä
Gretschin rummuissa 20-luvulta n. vuoteen 1969. |
|
|
|