2/2004
VERKKOJULKAISUT

- Miri, Okko, Pera
ja Mä

- Otavan rumpuleiri


2 / 04


Kansi:
Giovanni Hidalgo

Päätoimittaja:
Juha Tanninen
Ilmoitusmyynti:
Jorma Mikkeli
Taitto:
Vesa Määttä
Mediapooli

Painotalo Miktor

Vielä viimeinen ponnistus ja pukkaus...
Viidakkorumpu 2/2004 olikin meikäläisen viimeinen tuotos. Päätoimittajan "jatkoaika" päättyi tähän numeroon ja nyt odotellaan, että kuka päätoimittajan toimessa jatkaa tästä eteenpäin. Aikaa ja kuteja ei enää millään riitä harrastamaan, vaikka homma onkin monilta osin hyvin palkitsevaa. Vapaa-aikakin on kallista aikaa, varsinkin silloin kun sitä ei oikein ole ja perheessä on pieniä ihmisiä, joille vähää vapaa-aikaansa mielellään jakaa.
Lehdessä on jälleen "kierrätysmateriaalia" vanhemmista Riffi-lehdistä, mutta uskoakseni hyvin harvan silmiin osunutta. Valitettavasti lehteen ei saatu tällä kertaa kotimaisista rumpaleista juttua, vaikka aiheita olisi tarjolla ollutkin yllin kyllin. Joutilaita toimittajia ei vain sattunut löytymään jutun vääntöön. Hyvä lehtihän tästä kuitenkin jälleen tuli, joten nauttikaa.
Valitettavasti töpeksin pahemman kerran, sillä unohdin pari hienoa artikkelia Otavan leiristä lehdestä pois. Joskus käy näinkin, onneksi harvemmin. Erittäin suuret ja vilpittömät pahoittelut Karttusen Lasselle, ja suurkiitos jutuista. Tässä jutut luettavaksi kaikille näin verkkojulkaisuna.
Toivottavasti päätoimittajakysymys selviää pikapuoleen ja lehti voisi näin ollen jatkaa arvoistaan elämää.
Onnea ja menestystä uudelle päätoimittajalle, kuka sitten lieneekään...

-päätoimittaja-

Lehden muita aiheita:

  • Hellsten musik; rumpalin taivas
  • Puuhanurkka; Ottaa koteloon
  • MA-virvelit
  • Rytmiä kohdusta hautaan; rumpali Sidi Vainio (osa II)
  • Kuka on Vesa Määttä?

Lehden pääaiheita:




Giovanni Hidalgo
Congero luojan armosta

Teksti ja kuvat: Juha Tanninen

Giovanni Hidalgo, maailman paras Congero? Hyvinkin mahdollista. Muusikko jota monet kutsuvat ”Jumalan käden koskettamaksi” on vienyt congan ja latinalais-amerikkalaisten käsirumpujen soiton aivan toiselle tasolle mitä se oli koskaan aiemmin ennen 80-lukua ollut. Jos sanotaan että esim. Buddy Rich tai Dave Weckl ovat vieneet rumpujen soiton teknisesti äärirajoille ja jättäneet lähtemättömän jälkensä, voidaan sanoa vähintäänkin samaa myös Giovanni Hidalgosta congan soittajana. Ne soundit joita rumpalit tavallisesti saavat aikaan kapuloilla, saa Giovanni Hidalgo aikaan salamannopeilla käsillään. Häntä on ihailtu hänen kyvystään käyttää esim. rumpusettirudimentteja luovasti käsillään.
Giovanni kutsuu itseään termillä ”man of all music” ja hänen meriittilistaan kuuluukin lukematon määrä maailmankuuluja huippuyhtyeitä Zakir Hussainista Airto Moreiraan ja Tito Puenteen.




Fredrik Dahl
Bo Kaspers orkester

Teksti: Samir Geper
Kuvat: Matti Kärki

Bo Kaspers Orkester on hieno yhdistelmä Jazzia/Soulia ja Pop/Rockia. Upeaa yhteismusisointia jo 10 vuotta. Kvartetin laulajan, Bo Kasperin, tekstit kuvailevat usein tavallisen ihmisen näkemyksiä, kommelluksia ja unelmointia. Todella hauskaa tarinointia, jossa ironiaakin usein on mukana. BKO musiikki tuntuu lämmittävän monia. Bändi on myynyt pohjoismaissa huikeat 800 000 levyä. Ja tekstithän ovat ruotsiksi. Ehkäpä siinä osatekijä hienoon menestykseen, pohtii Fredrik Dahl. BKO:in upea rumpali on leppoisan oloinen, pitkän huiskea kaveri. Hän kertoo Viidakkorummulle antamassaan haastattelussa bändin menestyksestä, työskentelytavoista, esikuvista sekä omasta taustastaan ja näkemyksiään rumpujen soitosta.




Vanhoja Ludwig virveleitä
1920-1940

teksti: Jorma Mikkeli
kuvat: Jorma Mikkeli

Keräilyharrastukseni edetessä on tapahtunut jo, pitemmälle ehtineiden mukaan, luontainen eteneminen, eli kiinnostus on kiteytynyt aina vain vanhempiin ja vanhempiin rumpuihin. Viime aikoina on tullut hankittua monia 1920-40 luvun virveleitä, lähinnä Ludwigeja ja Slingerlandeja. Valitettavasti soundia ei pysty paperilla laadukkaasti esittelemään, mutta ehkäpä oheiset kuvat ja lyhyet kuvaukset antavat jotain mielikuvaa, millaisia ovat rummut olleet aikoina, jolloin nykyisen malliset rumpusetit ovat alkaneet muotoutua.