ADAM NUSSBAUM:
ANNA RUMPUJESI PUHUA

Teksti: Tommi Saarela

Improvisaatioon nojaavan rytmimusiikin lyhyt oppimäärä Adam Nussbaumin mukaan:
Kuuntele tarkkaan, tunnustele kuulemaasi ja palauta pallo vastapuolelle; Listen, feel, respond!

Pori Jazzissa vierailleen kitaristi John Abercrombien etevässä kvartetissa kapuloinut Nussbaum on Modern Drummer -raamatun kansikuvapoikia, alan ykköskastia siis. Miehen Iäksy lyömäsoitannan ohdakkeista polkua tallaaville on se, että esiintymislavalla rummunsoiton pitää olla musisointia, ei sormiharjoituksien kelailua. Taitavissa hyppysissä rummut oppivat vaikka puhumaan.

Avainsana: tasapaino
"Millaista rumpalia pyydetään keikalle"? Nussbaum kysyy. Sellaista, joka saa musiikin tuntumaan ja kuulostamaan hyvältä sekä bändin että yleisön korvissa. Ja jotta soitanta tuntuisi hyvältä muiden korviin, rumpalilla täytyy alkajaisiksi olla itsellään hyvä, mukava olo. Nussbaumin mukaan juju on asioiden oikeassa balanssissa. Tasapaino-käsitteestä löytyy avain oikeastaan kaikkeen, alkaen istumisesta rumputuolilla tukevasti ja oikealla korkeudella.
Rumpusetin ja symbaalien asettelu täytyy myös tasapainottaa siten, että soittajalle jää mukavasti tilaa työskennellä. Nussbaum havainnollistaa väitettä ilmavilla käsien liikesarjoilla. Sitäpaitsi tilantuntu setissä antaa "ilmaa" myös soittoon! Painollisten iskujen ja synkooppien välinen balansointi on sekin hiuksenhieno juttu - ja jostain sieltä väistä löytyy svengi.
Kun painollisilla iskuilla annetaan kuulijoille ja kanssasoittajille silloin tällöin vinkkejä vaikkapa tahdin ykkösestä, synkoopeilla luodaan musiikkiin jännitettä ja kiinnostavuutta. Molempia tarvitaan. Ja mitä musiikki lopulta on? Tasapainoilua äänen ja hiljaisuuden välillä, Nussbaum laajentaa teoriansa kehän äärimmilleen.

Historia hanskaan
Nussbaumilta on turha penätä monien huippukolaajien viljelemiä soittoteknisiä ohjeita tyyliin "tee aina niin, älä tee koskaan noin". Mikään rumpujen soitossa ei ole ehdottomasti "väärin"... Nussbaum jyrähtää, mutta lieventää sitten kertoen Stairway to Heavenia be bop-bändissä heviotteelia takovasta rumpalista. Tilanteen huomioon ottaen ehkä korkeintaan "hieman epätarkoituksenmukaista".
Nussbaumia rassaa historiallisen perspektiivin katoaminen, joka varttitunnin julkkiksia kumartavalla vuosikymmenellä on kuulemma alkanut riivata rumpaleitakin. - Usko tai älä, mutta rumpaleiden historia ei alkanut Dennis Chambersista tai Dave Wecklistä! Olet ehkä kuullut puhuttavan esimerkiksi Philly Joe Jonesista tai täällä Porissakin esiintyvästä Ed Thigpenistä? Nussbaum pudottelee legendaaristen vispilämestareiden nimiä.
Nussbaum kehottaakin rumpaliyleisöään liimautumaan itseään vanhempien (lue: parempien) soittajien kylkeen, jos vain mahdollista. Heiltä oppii enemmän kuin mistään. Itse pyrin olemaan aina "the kid in the band", nelikymppinen Nussbaum opastaa ja neuvoo samalla etsiytymään kulloisenkin kiinnostuksen alkulähteille. - Jos innostuu sambasta, kannattaa kuunnella vanhoja brasilialaisia levyjä, ei davewecklien käsitystä lattarisoitosta.
Kun olin kaksikymppinen, kuvittelin että homma on hanskassa. Vasta nyt tajuan, että tiedän rumpujensoitosta vain hivenen, Nussbaum peräänkuuluttaa nöyryyttä ja lainaa vanhaa itämaista sanontaa. -Mitä korkeammalle onnistut vuorenrinnettä kapuamaan, sitä enemmän huomaat edessäsi siintävän uutta nähtävää ja tutkittavaa.

Rupattelua rumpusetillä
Nussbaum esittelee Sonny Rollinsin ja Charlie Parkerin teemoja hyräillen, kuinka melodiat saavat uuden elämän rumpusetille orkestroituina. -Kun soitat, älä laske tahtia, vaan kuuntele melodiaa, elä melodiaa. Laskeminen on apukeino ainoastaan silloin, jos et tunne biisiä lainkaan entuudestaan. Ajan mittaan rumpalille voi kehittyä kyky aistia laskematta tiettyjä tahtimääriä. Kehityksen tuloksena Nussbaum kertoo vapautuneensa soittamaan mitä tahansa polyrytmistä tilua, ollen silti pomminvarmasti taas kehissä vaikkapa seitsemännentoista tahdin ykkösellä.
Nussbaumin evankeliumin mukaan musiikki on pitkälle kehitetty, hienostunut tapa kommunikoida. Lavalla soittimet keskustelevat toistensa ja (toivottavasti) yleisön kanssa: Listen, Feel, Respond.
- Bändihän on tiimi siinä kuin futis- tai koripallojoukkuekin, ja mitä TEAM itseasiassa tarkoittaa? Nussbaum kysyy vastaten pseudofilosofiseen kysymykseensä itse: -Together Everyone Achives More, kokonaisuudesta tulee enemmän kuin osiensa summa.
Monella rumpalilla on treenikämpällä hiottu ja treenattu "soolo", joka vetäistään takataskusta illan kuluessa ja kalastetaan aplodit kotiin. Mutta entäs sitten, jos käy kuten Nussbaumille, että sooloilua vaaditaankin joka toisessa biisissä - soitetaanko aina se sama soolo? - Tästä alkavat improvisoinnin alkeet. Täytyy opetella hyödyntämään kunkin biisin tarjoamia rakennusaineita: sen melodiaa, harmoniaa ja rakennetta. Vaikka joku väittäisikin, ettei rumpusatsi ole melodia- tai harmoniasoitin.
Rummunsoittoa Nussbaum vertaa puhumiseen, joten siihen pätevät samat säännöt kuin verbaaliseen kanssakäymiseen. Jos puhuu hiljaa ja hitaasti, toiset kyllästyvät kuuntelemaan. Tykittäminenkin turruttaa eritoten silloin, jos homman nimi on kaiken aikaa "lujaa ja nopeasti". Dynamiikka, vaihtelu ylipäätään on tärkeää; paljon tärkeitä pointteja saattaa valua kuulijan toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos vain sen vuoksi, että ulosanti on monotonista.
-Soita rumpuja kuten hyvä keskustelija puhuu: jätä tilaa painottaaksesi jotain asiaa, kuiskaa, huuda, madalla ääntäsi välillä ja puhu välillä korkeammalta.
-Improvisointi jazzbändissä on parhaimmillaan kuin antoisa keskustelu. Jos toinen soittaa, että "on kaunis ilma", otan lauseesta sen olennaisen elementin ja vastaan rummuillani: "Niinpä näyttää olevan, olisi kiva mennä ulos".

Biisi on taulu, jonka rumpali kehystää
Drummers Association of Finlandin järjestämän, jo perinteeksi muodostuneen Pori Jazz -lauantain rumpuklinikan tämänvuotinen vieras Adam Nussbaum veti sessionsa kuluessa runsaan ja intensiivisen kuulijakuntansa useaan otteeseen perimmäisten kysymysten äärelle.
-Kun yleisö kuuntelee rumpalia, mitä se itseasiassa kuulee? Soundin. Rumpusoundi on se ääni, jolla rumpali puhuu, Nussbaum tenttaa, nyökkäilee yleisön oikeilla jäljillä oleville veikkauksille ja jatkaa arvuuttelua. -Ja mikä luo "sun oman soundisi"? Liikeradat. Nussbaum teoretisoi, kuinka rumpaleillakin on puhaltajiin verrattava ansatsi.
Mutta se mikä puhaltajilla on huulissa, on rumpaleilla sormien otteessa kapulaan ja jalkapohjien kosketuksessa pedaaleihin. Hyvä ote Nussbaumin mielestä on tarpeeksi löysä, jotta kapula pääsee liikkumaan esteettä, mutta ei niin löysä, että kepit sinkoilevat keikalla minne sattuu.
-Älä tukahduta kapuloita puristamalla niittä krampinomaisesti. Antaa kapulan tehdä mitä se haluaa; pomppia, Nussbaum havainnollistaa.
-Soita rennosti, mutta kontrolloidusti. Se, että kroppa on keikalla fyysisesti äärimmäisen rentoutunut, ei suinkaan tarkoita sitä etteikö päänupissa tapahtuisi. Parituntisen luentonsa huipennukseksi Adam Nussbaum yllätti kutsumalla yleisön joukosta lavalle musisoimaan soittokumppaneikseen pari vetreää nuorta miestä.
Ensimmäisen varttinsa kuuluisuudessa maailmanluokan rumpalin "bändissä" ansainneen kontrabasistin ja tenoristin kera Nussbaum havainnollisti yleisölle keinoja, joiden avulla keskenään vieraiden soittajien on mahdollista harjoittaa yhteispeliä ja yrittää päästä samalle musiikilliselle aaltopituudelle.

-Takaisin-